Siirry suoraan sisältöön

Jenni Siuruainen valmistuu Oulun ensimmäiseksi VoiceWell-hoitajaksi

11.2.2022

Oululainen Jenni Siuruainen tunnetaan myös laulajana ja laulunopettajana. Hän on koulutettu hieroja ja valmistuu pian VoiceWell-hoitajaksi. Siuruainen perusti oman yrityksen, koska halusi tarjota sekä laulunopetusta että hoitoja saman katon alla.

Laulunopettaja kertoo olevansa herkästi innostuva, empaattinen ja toisinaan nörtteilyyn taipuva.

”Teen mun unelmahommia ja toivon, että oululaiset uskaltautuvat mun laulutunneille ja VoiceWell-hoitoihin.”

Kokemusta ja koulutusta

31-vuotias Jenni Siuruainen on ehtinyt tehdä paljon. Hän valmistui ammattimuusikoksi Pop & Jazz Konservatorio Lappiasta vuonna 2015, pääaineenaan pop/jazz-laulu.

Vuodesta 2012 muusikko on tehnyt sekä oman musiikin keikkoja että cover-keikkoja, hääjuhlista aina festivaalilavoille saakka. Tällä hetkellä hän keikkailee cover-yhtyeensä Jenni Siuruainen & Sugar Bakers kanssa.

Konservatorio Lappiassa laulaja perusti Matkalla-yhtyeen jolle kirjoitti suomenkielistä poppia. Bändi oli toiminnassa vuosina 2012-2018.

”Lisäksi olen saanut olla mukana Oulun kaupunginteatterin prokkiksissa, muun muassa West Side Story -musikaalissa vuonna 2009 sekä Rakastakaa!-musiikkinäytelmässä vuonna 2017.”

Musiikkipedagogin pätevyyden hän sai Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2019. Laulua hän on opettanut vuodesta 2016 alkaen.

”Opetustyöt keskittyvät tällä hetkellä Iin kansalaisopistolle, sekä omaan yritykseeni Laulustudio Virtaavaan Oulussa.”

Yrittäjyys tuntuu omalta

Yrityksen perustaminen oli Siuruaiselle luonteva ratkaisu, sillä hän halusi tarjota laulunopetusta sekä VoiceWell-hoitoja saman katon alla. Laulustudio Virtaavan toimitilat sijaitsevat Oulun Alppilassa.

”Lisäksi oma yritys tuntui luonteelleni sopivalta. Sen kautta voin tehdä myös keikkamyyntiä eli koko osaamiseni oli mahdollista niputtaa yhteen paikkaan”, hän pohtii.

Yrittäjänä toimiminen korona-aikana on ollut haastavaa. Vaikka laulaja ei ole vielä täyspäiväinen yrittäjä, on hän nauttinut yrittäjyydestä.

Oulun ensimmäinen 

Vain koulutettu hieroja voi opiskella VoiceWell-hoitajaksi. Siuruainen valmistui hierojaksi Vuokatti Sport -akatemiasta kesällä 2021. Samana syksynä hän aloitti VoiceWell-koulutuksen, josta valmistuu 17. helmikuuta 2022.

”Olen saanut VoiceWellista itse parhaiten apua omiin vaivoihini. Oulussa vain ei valitettavasti ole ollut VoiceWell-hoitajaa. Päätin sitten, että alan hommaan itse ja niin minusta tulee Oulun ensimmäinen, muttei toivottavasti ainoa, VoiceWell-osaaja.”

Siuruainen kertoo, että VoiceWell sopii ihan kaikille, mutta erityisesti siitä saavat apua purentalihasvaivoista, hengitysvaikeuksista ja ääniongelmista kärsivät sekä tietysti puhetyöläiset ja äänen ammattilaiset.

”Hoito on hyödyllistä, sillä siinä keskitytään kehon alueisiin, jotka harmittavan usein jäävät liian vähälle huomiolle ja joiden merkitystä ihmisen hyvinvointiin ei ainakaan liikaa tunnusteta.”

Kokonaisvaltaista hoitoa kaikille

Siuruainen kertoo, että puhetyöläisistä esimerkiksi opettajilla on paljon työympäristöön liittyviä ääniongelmia. Päänsärkyjen taustalla ja syynä voi olla bruksismi eli hampaiden narskuttelu, joka on yleistyvä vaiva.

”Lisäksi näyttelijät ja laulajat vaativat hoitajiltaan usein erikoisosaamista. Nyt muun muassa edellä mainitut saavat VoiceWell-hoidoista tarvitsemaansa, kokonaisvaltaista apua”, hoitaja iloitsee.

Hengitys on perustavanlaatuisin yleiseen hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Harva tulee ajatelleeksi, että hengitystäkin kannattaa hoitaa ja huoltaa.

”Hengityksen ongelmat voivat olla syy esimerkiksi selkä- tai niska-hartiakivuille."

Siuruaisen mielestä VoiceWell-hoito on tarpeellista ja tervetullutta nimenomaan Ouluun, sillä täällä on jonkin verran vajausta fysikaalisista hoidoista, joissa myös äänen terveys ja äänenkäytölliset asiat osataan ottaa tarvittaessa huomioon.

Itsestäkin tulee huolehtia

Siuruainen opettelee jatkuvasti pitämään parempaa huolta myös itsestään.

”Laulaminen ja VoiceWell-opinnot ovat opettaneet minulle asioita, joita en ehkä muuten olisi saanut taottua kaaliini: kärsivällisyyttä, armollisuutta itseäni kohtaan, ylisuorittamisen vähentämistä ja pysähtymistä”, hän summaa.

Siuruainen rentoutuu ja palautuu parhaiten yksin, tai puolison ja koiran seurassa kotona.

”Päivittäiset metsälenkit koiran kanssa ovat minulle elintärkeitä.”

 

Siuruainen on ollut mukana Oulun teatterin musiikkiproduktioissa West Side Story ja Rakastakaa! Kuva: Tuukka Nygård

Lue myös

Lue lisää aiheesta