Järjestäjät tyytyväisiä Suomen ensimmäiseen hävikkiruokafestivaaliin Oulun Prunnitorilla – paikalla satoja kiinnostuneita
Oulun Prunnitorilla järjestettiin lauantaina 20. elokuuta Kaikki Käyttöön -hävikkiruokafestivaali, joka oli maassamme ensimmäinen laatuaan. Prunnitorilla sijaitsevan Ravintolakorttelin eli Voimala1889:n, Tuban ja Rauhalan sekä ympäristöjärjestö Dodon yhteistyössä järjestämä festivaali veti aurinkoiselle festaripaikalle päivän aikana kolmisensataa osallistujaa.
”Kokemus oli ehdottoman positiivinen, ja teemme kaikkemme, jotta tapahtumasta voisi tulla perinne Ouluun, sanovat järjestäjät, Ravintolakorttelin ravintoloitsija Anne Mikkola ja Dodon hankepäällikkö Minna Sumelius yhteen ääneen.
Tapahtumassa oli näytteilleasettajina oululaisia järjestöalan toimijoita, kuten Oulun Maa- ja Kotitalousnaiset, Oulunsuun Martat ja Prikka Kiertoon -hanke, sekä ruoan parissa toimivia yrityksiä kuten Jokitila, MFC Moodmakers Food Company, Zestii ja Bettilla.
Mukana oli myös ammattiopisto Luovi, joka toi ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoitaan kokkaamaan Anne Mikkolan ja opettajansa Kari Heinosen johdolla.
”Päällimmäisenä tapahtumasta jäi mieleen hävikkiruoan aikaansaama luontainen yhteisöllisyys sekä yhteinen tahtotila luovuuteen hävikkiruoan hyödyntämiseksi ja ruokahävikin ehkäisemiseksi.”
Tapahtuma oli Dodo ry:n kaksivuotisen Kaikki Käyttöön -hävikkiruokahankkeen lippulaivatapahtuma. Hankkeessa on tapahtumia vielä syksyn 2022 mittaan Oulussa, Helsingissä, Tampereella ja Turussa ja se tuotetaan Maa- ja metsätalousministeriön Ruokaviraston tuella.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.