Siirry suoraan sisältöön

Islannin edustajalla koronatartunta - Blind Channel allekirjoitti kansainvälisen levytyssopimuksen

19.5.2021

Oulusta maailmalle tähyävä Blind Channel on allekirjoittanut kansainvälisen levytyssopimuksen Century Media Recordsin kanssa. Torstaina Blind Channel kisaa jatkopaikasta euroviisufinaaliin. Samassa erässä piti olla mukana myös Islanti, mutta sen live-esiintyminen peruuntui koronatartunnan takia.

Islannin edustajat ovat yhä mukana kisassa, mutta vain ensimmäisissä lavaharjoituksissa nauhoitetun esityksen avulla. Koko Islannin delegaatio on tällä hetkellä eristyksissä.

Blind Channelilla on jo puoli miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa. Viimeisin single Dark Side, jolla yhtye kisaa tällä viikolla Euroviisuissa, on striimannut platinaa saavuttaen yli 7 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.

Energisistä live-keikoistaan tunnettu yhtye on lämmitellyt yhtyeitä kuten Hollywood Undead, Enter Shikari, Simple Plan ja Amaranthe sekä saanut Emma-ehdokkuuden rock-kategoriassa.

Yhteistyösopimuksella Century Median kanssa, bändi on lähdössä viemään violent poppiaan kohti kansainvälisiä markkinoita.

”On kunnia yhdistää voimat yhden maailman suurimman ja merkittävimmän rock- ja metallilabelin kanssa. Olemme työskennelleet valtavasti kahdeksan vuoden ajan ja nyt on aika nousta seuraavalle tasolle. Emme malta odottaa, että saamme aloittaa työskentelyn näiden mahtavien tyyppien kanssa näyttääksemme, mitä ovat Blind Channel ja violent pop. Tällä viikolla aloitamme Euroopasta. Seuraava steppi: koko maailma”, yhtye kommentoi.

”Blind Channel on lupaavin suomalainen rock-/metalliyhtye tällä hetkellä. Enemmän kuin koskaan, maailmanluokan bändeillä tulee olla erinomaiset biisit ja livekeikat, vaikuttava visuaalisuus, aktiivisuus kaikilla musiikin ja bisneksen osa-alueilla sekä vahva sitoutuminen tekemiseen. Näemme Blind Channelissa kaiken tämän, joten olemme sitoutuneita tekemään parhaan mahdollisen työn tälle upealle bändille”, kommentoi Century Median johtaja Philipp Schulte.

Yhtye kisaa Dark Side -kappaleellaan Euroviisujen toisessa semifinaalissa torstaina 20.5. klo 22 Suomen aikaa. Euroviisuja voi seurata Ylen kanavilla sekä Mun Oulun live-facebooks-chatissa.

 

Islannin edustusjoukkueessa, Daði og Gagnamagnið, on todettu koronavirustartunta. Kokoonpano on mukana kisassa etukäteen nauhoitetun tallenteen kautta. Ebu/ Thomas Hanses

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta