Siirry suoraan sisältöön

Hyvän mielen viikko tarjoilee oululaisille iloista tekemistä ja virkistäytymistä

25.4.2022

Hyvän mielen talo ry:n järjestämää Hyvän mielen viikkoa vietetään eri paikoissa ympäri Oulua maanantaista perjantaihin 25. huhtikuuta alkaen. Tapahtumien sisältö keskittyy henkiseen hyvinvointiin sekä mielen virkistämiseen. Viikon toiminta on kaikille avointa.

Hyvän mielen talo ry on tarjonnut oululaisille matalankynnyksen mielenterveyttä tukevaa toimintaa jo vuodesta 1989 lähtien. Vertaistukiryhmät, erilaiset harrastustoiminnat sekä tapahtumat siivittävät vuoden kulkua. Henkisen hyvinvoinnin viikko järjestetään joka kevät ja syksyisin vietetään mielenterveysviikkoa.

Tämän kevään tapahtumaviikon kantavana ajatuksena on mielialan kohottaminen.

”Vietämme Henkisen hyvinvoinnin viikkoa vuosittain vaihtuvin teemoin. Hyvää mieltä pyrimme lisäämään erilaisten mukavien tapahtumien kautta.”, kertoo järjestötyöntekijä Valentina Vähänen.

Pullakahvilta elokuviin

Hyvän mielen viikko tarjoaa tekemistä kaiken ikäisille eri puolilla Oulua. Viikko alkaa yhdistyksen toiminnan esittelyllä sekä pullakahveilla, joita siemaillessa saa nauttia myös viihdetaiteilija Kerttuli Mällisen esityksestä. Tiistaina on mahdollisuus osallistua kiertoajelulle ja sanataidetyöpajaan.

”Useimmat tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Toimintaan osallistuminen ei vaadi jäsenyyttä tai diagnooseja, riittää kun on kiinnostunut mielen hyvinvoinnista” ohjeistaa Vähänen.

Keskiviikkona voi viettää yhteistä aikaa nuotion äärellä sekä osallistua Death Cafe -tapaamiseen.

Torstaina on mahdollisuus nähdä Tunturin tarina -elokuva Starissa viiden euron hinnalla sekä viettää aikaa perheiden pihapelipiknikillä Hollihaan puistossa.

”Joihinkin tapahtumiin on ennakkoilmoittautuminen, mutta mukaan mahtuu vielä. Aktiviteetit ovat oiva keino tulla tutustumaan toimintaamme”, sanoo Vähänen.

Viikko huipentuu perjantaina Hyvän mielen vappu -tapahtumaan, jossa on tarjolla simaa ja munkkeja.

Hyvän mielen talolle voi aina poiketa kahville, lukemaan päivän lehdet ja juttelemaan ihmisten kanssa.

Vertaistukea ja kohtaamisia

Hyvän mielen talo tarjoaa muun muassa vertaistukiryhmiä erilaisten mielenterveyden haasteiden kanssa painiskeleville sekä heidän läheisilleen. Toimintaan kuuluvat myös erilaiset hankkeet, joista Opastavan perhetyön -hankkeen avulla haastavissa tilanteissa olevat vanhemmat ja lapset ovat saaneet vertaistukea mukavan yhteisen tekemisen lomassa.

”Ryhmätoimintamme on avointa ja maksutonta, toki on olemassa myös suljettuja vertaistukiryhmiä, joihin pitää ilmoittautua ennakkoon”, Vähänen kertoo.

”Toimintamme tarkoituksena on vahvistaa mielen hyvinvointia, ennaltaehkäistä mielenterveyden häiriöitä ja tukea toipumista. Järjestämme toimintaa täysi-ikäisille ihmisille, joilla on oma tai läheisen kokemus mielenterveyden häiriöistä ja niistä toipumisesta”, hän jatkaa.

Hyvän mielen talo sijaitsee Oulun keskustassa osoitteessa Kauppurienkatu 23. Ihmiset voivat poiketa sisään viettämään aikaa viihtyisässä kohtaamispaikassa.

”Meille voi tulla vaikka vain kahville. Monet tulevat tänne lukemaan päivän lehdet ja juttelemaan. Tila on yhteinen olohuone, jonne kaikki ovat lämpimästi tervetulleita”, Vähänen kuvailee.

”Meihin voi aina ottaa yhteyttä soittamalla, sähköpostilla tai tulemalla paikan päälle. Neuvomme oikean ryhmän löytymisessä ja esittelemme toimintaa erittäin mielellämme”, hän sanoo lopuksi.

Lisätietoa toiminnasta sekä Hyvän mielen viikon ohjelman löydät tästä linkistä.

Hyvän mielen viikolla ihmiset saavat kokoontua yhteen erilaisten teemojen ja tekemisen äärelle. Kuvat: Hyvän mielen talo ry

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta