Siirry suoraan sisältöön

Huutomerkin Musteklubilla syvennytään tällä kertaa Tolkienista mummojen kautta perinneveneisiin

15.6.2021

Huutomerkin perinteisellä Musteklubilla torstaina 17. kesäkuuta on tarjolla tuttuun tapaan monipuolinen ohjelma. Keskustelua käydään muun muassa Tolkienista, mummoista, vanhusten yksinäisyydestä ja veneenrakentamisesta.

Musteblubin estradina on tuttuun tyyliin Tuba Food and Lounge, Mannenkatu 2. Mikin varressa kuullaan Jyrki Korpuan esittely tuoreesta teoksestaan The Mythopoeic Code of Tolkien. A Christian Platonic Reading of the Legendarium.

Teos kuvaa, kuinka fantasian mestari J. R. R. Tolkien rakensi valtaisan tarinakokonaisuutensa kekseliäästi varhaisempien myyttiainesten päälle ja loi samalla pohjan nykyajan fantasiakirjallisuudelle.

Pertti Rautiainen esittää kirjoittamansa yksinpuhelun Mummotarinoita. Esitys on tosipohjainen ja huvittava pienoispuhuelma tapahtuma-alttiista ja sanavalmiista mummosta Savon sydänmailta, Immeisten Kiuruveeltä.

Eeva Maria al-Khazaalin runovideo ja niin edelleen on minimalistinen ja eleetön kannanotto vanhusten yksinäisyyteen. Tästä yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta puhutaan yhä liian vähän. Al-Khazaali on oululainen runoilija, jonka tuotantoon kuuluu kolme autofiktiivistä ja feminististä runokokoelmaa.

Esityksen jälkeen kokoontuu Matti A. Kemin ja Jarkko Korpuan runovideolautakunta, joka pisteyttää ja arvioi runovideon omien makumieltymystensä mukaisesti.

Kysy mitä vaan

Runoilija ja spoken word -artisti Lajune vaikutti suomirapin alkuaikoina lukuisissa eri kokoonpanoissa. Sittemmin hän on vaihtanut kannut pensseleihin, mutta riimivihkon kannet ovat yhä mustat. Runojen minä käy ikuista ikuista merimiespainia eksistentiaalisen kriisinsä kanssa, ja lyriikoiden groteski ja alaston sanailu on puettu usein tummanpuhuvaan huumoriin.

Kysy mitä tahansa aiheesta x -sarjassa otsikkona on tällä kertaa kysy mitä tahansa veneenrakentamisesta. Yleisön kysymyksiin vastaa itseoppinut veneenrakentaja Samppa Rohkimainen, jonka erityisala on puisten perinneveneiden rakentaminen ja restaurointi. Sarjan aiempien osien teemoina olivat mäkihyppy ja maailmankaikkeus.

Uupumus, epävarmuus, masennus ja suru - palasia suomalaisesta sielunmaisemasta? Vastapainoksi iloa ja valoa, rakkautta ja luottamusta elämään, joita voidaan kuulla Heidi Immosen lauluista, jotka syntyvät suurista tunteista, pienistä hetkistä, pimeydestä rotkon pohjalla ja uudesta kuplivasta ilosta ja valosta. Tarjolla on siis sävelmiä kotimaan kielellä erilaisissa elämäntilanteissa olevista naisista, parisuhteista ja ihmeellisestä elämästä.

Huutomerkin Musteklubi Tubassa 17.6. klo 20. Klubille on vapaa pääsy.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Musteklubilla nähdään ja kuullaan runoilija Eeva Maria al-Khazaalin tekemä video, joka on minimalistinen ja eleetön kannanotto vanhusten yksinäisyyteen. Kuva: Tekla Vähärautio

Lue myös

Lue lisää aiheesta