Siirry suoraan sisältöön

Heinäpään jalkapallostadionilta löytyisivät ravintola, lämmitettävä tekonurmikenttä ja tapahtumia

23.10.2020

Heinäpään urheilukeskukseen suunnitellaan jalkapallostadionia. Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, stadionin avajaisia vietettäisiin vuonna 2023. Yksityistä rahaa hankkeelle kaavaillaan 75 prosenttia kaikista kustannuksista.

Stadionin kustannusarvio on 13 miljoonaa euroa. Hanketta vie eteenpäin OTC-sijoitus Oy:n tytäryhtiö OTC Stadion Oy. Se on hankkeelle perustettu yhtiö, joka on myös jättänyt stadionista suunnitteluvarauksen Oulun kaupungille.

OTC-sijoitus Oy on AC Oulun suurin omistaja 40 prosentin osuudella. AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kuuluu OTC Stadion Oy:n hallitukseen.  

Julkisen sektorin osuus kolme miljoonaa euroa

Stadionille on tarkoitus hankkia noin 10 miljoonaa euroa yksityistä rahaa. Se on 75 prosenttia stadionhankkeen kokonaiskustannuksista. Tämä raha on Meriläisen mukaan käytännössä jo olemassa.

Loput kolme miljoona euroa on tarkoitus saada julkiselta sektorilta. Oulun kaupungin lisäksi julkinen rahoitus tarkoittaa Suomen Palloliiton HatTrick-avustusta ja muita investointitukia kuten opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikka-avustusta.

Rakennuttaja kilpailutetaan. Meriläinen korostaa, että stadionyhtiön tavoitteena on saada mahdollisimman paljon oululaista osaamista mukaan hankkeeseen ja rakentamiseen.

Pääkatsomo kolmetuhatta neliötä

Heinäpään jalkapallostadionille tultaisiin Nuottasaarentien puolelta.

Stadionin jalkapallokentän koko olisi 110 kertaa 75 metriä. Stadionista tulisi suljettu eli katsomo kiertäisi koko kentän.

Pääkatsomon laajuudeksi on kaavailtu kolmeatuhatta neliötä. Stadionin käytäviltä ja ylätasanteilta löytyisivät myyntipisteet ja vessat.

Pääkatsomon yhteyteen tulisi kolmikerroksinen rakennus, jossa olisi noin tuhat neliötä per kerros. Katutasoon tuli kaksi noin 120:n neliön liiketilaa.

Ensimmäisestä kerroksesta löytyisivät pukuhuoneet, pyykkitupa, siivouskeskus sekä esimerkiksi lääkintä- ja dopinghuone, joita tarvitaan tietyn tason kansainvälisiin otteluihin. Toiseen kerrokseen sijoittuisivat toimistot sekä vuokratiloja yrityksille.  

Kolmannessa kerroksessa sijaitsisivat ravintola ja VIP-tila. Ravintola palvelisi myös kaikille avoimena lounasravintolana. Lisäksi kolmannesta kerroksesta löytyisivät saunatilat ja kabinetit sekä muutama aitio.

Pelkkä liikuntatila ei kannata

Stadionin kentällä voitaisiin kokea myös tapahtumia.

”Seinäjoella vastaavalla stadionilla on pidetty kesällä isoja konsertteja ja talvella muun muassa ampumahiihtokilpailuja. Voisiko Heinäpään stadion toimia paikkana vaikkapa Kärppien ulkoilmaotteluille”, miettii Meriläinen.

Hän myös huomauttaa, että pelkkää liikuntatilaa ei ole kannattavaa rakentaa, sillä vuodessa pelataan rajallinen määrä otteluita. Sen sijaan monenlaisen liiketoiminnan yhdistäminen stadionkokonaisuuteen voisi Meriläisen mukaan muodostua myös taloudellisesti järkeväksi.

Yksi lämmitettävä tekonurmikenttä lisää

Heinäpäässä on suunnitellun stadionin alueella tällä hetkellä kaupungin jalkapallohalli, yksityinen jalkapallohalli ja kaupungin omistama tekonurmi sekä neljä luonnonnurmikenttää. Näiden luonnonnurmikenttien päälle jalkapallostadionia suunnitellaan.

Stadionhankkeen tavoite on, että alueelle tulisi stadionin lisäksi vähintään yksi lämmitettävä tekonurmikenttä lisää.

”Toki nykytilanteeseen verrattuna poistuisi kaksi kenttää, mutta toisaalta alueen käyttöaste kasvaa, koska lämmitettävillä tekonurmilla voidaan pelata lähes ympäri vuoden”, Meriläinen muistuttaa.  

Jalkapallo lähtisi Raatista Heinäpäähän

Kysymykseen ”miksei Raatissa voi pelata” Meriläinen vastaa, että Raatti ei ole jalkapallostadion.

”Se on kaupungin omistama tila, missä käydään pelaamassa pikaisesti, mutta siellä ei saa juuri harjoitella. Kenttä ei kestä rasitusta. Meidän näkökulmastamme Raatissa pelaaminen tarkoittaa, että käymme tavallaan kotikaupungissamme vieraissa pelaamassa.”

Meriläinen huomauttaa, että mikäli Heinäpään jalkapallostadionhanke onnistuu, Raatista häipyisi jalkapallo lähes kokonaan.

”Ja sitten yleisurheilulle ja kuntoliikkujille jäisi Raatissa enemmän mahdollisuuksia.”

Heinäpään jalkapallostadionin toteutumiseen tarvitaan kaavamuutos. Myös liikennejärjestelyt stadionin ympäristössä pitää ratkaista.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulun jalkapallostadionin havainnekuva kertoo miltä Heinäpäässä näyttäisi vuonna 2023. Kuva: Katarauna Constulting Oy/Arktes Oy

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta