Siirry suoraan sisältöön

Hävikin hävitys kovassa vauhdissa Oulussa – mukana kolmisenkymmentä kauppaa, koulua ja päiväkotia

4.3.2022

Hävikkiruoan logistiikkakeskuksessa käy kuhina. Hommaa pyörittävä projektipäällikkö saa puhelun koululta, jossa kerrotaan ylijäämäruoasta. Hän antaa keskuksella olevalle autonkuljettajalle ohjeet, mistä ruoka noudetaan. Tästä alkaa hävikin tie kohti hyötyä. Prikka kiertoon -hanke on saatu jalalle tukevasti.

Prikka kiertoon -työllisyys, osallisuus ja kiertotalous -hankkeen projektipäällikkö on Katja McQueen-Winberg HDL:lta. Hanke tarjoaa keskuksessa matalan kynnyksen työpaikkoja pidempään töitä hakeneille henkilöille sekä nuorille, joilta puuttuu työkokemus.

Oulun kaupungin projektikoordinaattori Teija Leinonen kertoo, että tarjolla on muun muassa varasto-, kuljetus- ja elintarvikealan työtehtäviä.

”Tänne voi tulla tutustumaan työhön ja saada mielenkiinnon hakeutua opiskelemaan alaa. Logistiikkakeskuksessa työskentelee tällä hetkellä 11 työntekijää ja työkokeilijaa. Heitä tuetaan opiskelemaan hakeutumisessa ja jatkotyöllistymisessä. Toimintaamme on lähtenyt mukaan myös nelisenkymmentä vapaaehtoista”, Leinonen lisää.

5000 kiloa hävikkiruokaa viikossa

Toiminta alkoi elokuun lopussa ja on lähtenyt erittäin hyvin vauhtiin. Yhteistyökumppaneita on useita ja logistiikan volyymi kasvaa tasaisesti. Mukaan on lähtenyt viitisenkymmentä lahjoittajayritystä sekä kolmisenkymmentä ruoka-avuntarjoajaa.

”Käymme kylmäkuljetusautoilla 25 kaupassa ja elintarvikealan yrityksessä päivittäin sekä noudamme noin kymmenestä koulusta ja päiväkodista ylijäämäruokaa viikoittain. Olemme saaneet hävikkiruokaa noin viisi tuhatta kiloa per viikko. Tämä luku vaihtelee sesongin mukaan. Saamme 500‒1 500 kg ruokaa per arkipäivä”, mainitsee Katja McQueen-Winberg.

Ruoka vastaanotetaan, lajitellaan, välivarastoidaan ja pakataan logistiikkakeskuksella. Autonkuljettajat vievät ruoat ruoka-aputoimijoille, jotka jakavat ne ruoka-apuna parhaimmillaan viikoittain yli tuhannelle henkilöille valmiiden aterioiden tai ruokakassien muodossa.

”Kehitämme yhdessä koulujen kanssa ruokahävikin minimointia, jotta ylijäämäruoka saadaan toimitettua ruoka-avun tarvitsijoille. Isot perheet ovat olleet tyytyväisiä näistä ruoista, mutta ruokaa on mennyt ruokakassijakojen lisäksi myös yhteisölounaille”, Teija Leinonen kertoo.

Ruokailu on oppimista

Oulun koulut, päiväkodit ja nuorisotalot, ovat avainasemassa siinä, millaista arvomaailmaa ja toimintamallia välitetään. Vastuullisuusviestin viemiseen tarvitaan kaikkien yksiköissä toimivien panos ja tahtotila.

”Ruokahävikin minimoiminen ja ruuan arvostaminen sekä ajantasainen tilannekuva ovat tärkeitä tulevaisuuden kansalaistaitoja. Pitämällä näitä teemoja aktiivisesti esillä lasten ja nuorten kanssa viestimme aidosti vastuullisuudesta. Päiväkodeissa ja nuorisotaloilla kasvatetaan tulevaisuuden vastuullisia kansalaisia,”, toteaa kehittäjäopettaja Jussi Tomberg sivistys- ja kulttuuripalveluista.

Päiväkotien ja koulujen ruokailut ovat hieno oppimisympäristö. Kouluruokailun avulla opitaan kenties koko elämänkaaren mittaisia tapoja vaikuttaa hyvinvointiin.

”Ruokailu on myös erinomainen paikka toteuttaa osallisuutta ja vaikuttamista. Rakentava, yhteinen keskustelukulttuuri avaa näkymiä lapille ja nuorille ruokailuun liittyvistä toimista ja arvoketjuista. Toisaalta palveluntuottajat saavat arvokasta tietoa siitä, miten ruokailua tulisi kehittää. Ruokailu on merkittävä tekijä, kun vaikutetaan esimerkiksi hiilijalanjälkeen. Oulu voisi toimia keskustelukulttuurissa esimerkkinä muille”, pohtii Tomberg.

Oikeat määrät vähentävät hävikkiä

”Ilmastohaasteisiin vastaaminen ja ympäristön huomioiminen yhteistyössä kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa kuuluu tärkeänä osana toimintatapoihimme”, kertoo käyttäjäpalvelupäällikkö Ritva Lasaroff Oulun Tilapalveluista, joka vastaa Oulun kaupungin päiväkotien ja koulujen ateriapalveluista.

Ruokahävikin välttäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista vähentää joukkoruokailun ilmastokuormaa. Ruokahävikkiä karsitaan oikeilla tilaus- ja toimitusmäärillä. Mittaamisella tehdään näkyväksi esimerkiksi lautasilta jäävää hävikkiä ja siitä aiheutuvia kustannuksia.

”Yhteistyö Prikka Kiertoon -hankkeen kanssa on mahdollistanut aiempaa paremmin hävikkiruoan, eli tässä tilanteessa syömäkelpoisen ylijäämäruoan turvallisen hyödyntämisen”, Lasaroff huomauttaa.

Prikka kiertoon -hankkeen toteuttajia ovat valtakunnallisesti toimivan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön lisäksi Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun kaupunki. Hanke toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston työllisyys ja työvoiman liikkuvuus -rahoituksella ja toteuttajien omarahoituksella. Hankkeen taustalla on syksyllä 2020 valmistunut Oulun Prikka -esiselvitys.

 

 

Päivittäin käydään kylmäkuljetusautoilla 25 kaupassa ja yrityksessä ja lisäksi viikoittain kymmenessä koulussa ja päiväkodissa. Hävikki on todellakin lähtenyt kiertoon.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta