Siirry suoraan sisältöön

Hautajaisissa soi Irwin Goodman ja Nocturne, tuhkaus on yleistynyt

21.2.2021

Korona-aika on vahvistanut epidemiaa edeltänyttä suuntausta Oulussa: hautajaisiin on osallistunut jo useamman vuoden ajan entistä vähemmän ihmisiä.

Noin 5 – 15 läheistä on Oulun seurakunnan pastori Päivi Jussilan mukaan tavanomainen määrä.   

”Oulun kokoisessa kaupungissa ystävyys naapureiden kesken on vähentynyt. Pitkän elämän eläneillä myös työvuodet ovat kaukaisia eikä työtovereihin ole yhteyttä. Lisäksi perheet pienenevät ja ihmiset elävät kaukana toisistaan. Hautajaisiin tullaan ympäri Suomea”, kertoo Jussila.

Myös muistotilaisuuden sisältö on muuttunut.

”Lähisukulaiset eivät pidä toisilleen puheita eivätkä laula virsiä. Kokoontuminen on nykyään vainajan ja omaisten näköinen vapaamuotoinen tapahtuma”, Jussila sanoo.

Yksityinen, käytännöllinen ja muokattava kuolema

Kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä on Jussilan mukaan tullut yhä enemmän yksityisasioita. Niitä ei jaeta välttämättä edes perheen kanssa.

”Kukin muokkaa kuolemasta lohduttavan tulkintansa. Lohtua haetaan ennemmin tästä elämästä kuin tuonpuoleisesta: mistä voimme kiittää, kun ajattelemme vainajan elämää”, sanoo Jussila.

Hän on toiminut 16 vuotta Oulussa pappina. Sinä aikana tuhkaukset ovat yleistyneet yllättävänkin nopeasti.

”Ehkä se johtuu käytännöllisestä suhtautumisesta kuolemaan ja tuhkaukseen”, Jussila arvelee.

Lohtua haetaan ennemmin tästä elämästä kuin tuonpuoleisesta: mistä voimme kiittää, kun ajattelemme vainajan elämää.

Tuhkauksen suosion syiksi Jussila esittää myös ihmiselon monipaikkaisuutta: uurnaa voidaan helposti kuljettaa pitkienkin etäisyyksien päähän.

Virret väistyvät

Hautaan siunaamisen musiikilta toivotaan nykyisin henkilökohtaista merkitsevyyttä ja koskettavuutta.

”Albinonin Adagio, Händelin Largo ja Kreeta Haapasalon Mun kanteleeni kauniimmin ovat saaneet väistyä. Sen sijaan varsinkin ikääntyneiden miesten maailmankuvaa ja luontosuhdetta peilaa Irwin Goodmanin tulkitsema Maailma on kaunis”, Jussila kertoo.

”Lisäksi soitinmusiikkina suositaan Nocturnea. You Raise Me Up -kappaleen urkusovitus toimii myös mielestäni hyvin hautaan siunaamisissa.”

Virsillä on Jussilan mukaan enää harvoille henkilökohtaista merkitystä, poikkeuksena ehkä Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Tunteita maskin suojassa

Vuoden aikana koronaan on Oulussa kuollut viisi ihmistä. Jussila sanoo, että koronavirus ei nouse millään lailla esiin siunaamisen sisällöissä.

Siunaustilaisuuksiin saa korona-aikana periaatteessa osallistua kymmenen ihmistä.  

Jussila huomauttaa, että ministeriöiden kesken on kuitenkin sovittu pienestä joustosta. Lähimmät omaiset voivat olla läsnä, vaikka määrä ylittäisi kymmenen rajan.

”Kasvomaskit ja turvavälit, kättelyn ja halaamisen puuttuminen vaikuttavat ehkä jossain määrin hautajaisten tunnelmaan”, miettii Jussila.

”Oma kokemukseni on, että suurin osa ei tunne koronapelkoa tai ei ainakaan anna sen häiritä vuorovaikutusta. Kirkoissa ja siunauskappeleissa voi helposti noudattaa turvavälejä, mutta käytännössä ihmiset kuitenkin haluavat olla fyysisesti lähellä näissä elämän tärkeissä hetkissä.”

Maskit voivat tarjota turvaakin. Jussila huomioi, että maskin takana voi ehkä helpommin surra ja itkeä, kun toiset eivät niiden merkkejä näe.


Maailma on kaunis
(san. Vexi Salmi, säv. Kassu Halonen)

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

On vapautta kuunnella metsän huminoita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita

ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

On vapautta valvoa kesäisiä öitä
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä

ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea tutkia omaa sisintänsä

ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta

ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

 

Perheet pienenvät, suvut asuvat kaukana toisistaan eikä naapureiden kanssa ole kovin läheistä yhteyttä. Nämä yhteiskunnan muutokset heijastuvat hautajaisiinkin. Kuva: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta