Siirry suoraan sisältöön

Haukiputaan Maakinen Martinniemi laajenee viikonlopun mittaiseksi tapahtumaksi

8.6.2022

Jo vuodesta 2009 järjestetty paikalliskulttuuritapahtuma Maakinen Martinniemi järjestetään ensimmäistä kertaa koko viikonlopun mittaisena 10.–12. kesäkuuta.

Vapaaehtoisvoimin järjestettävän Maakinen Martinniemi -tapahtuman järjestelyihin ja ohjelmanumeroihin osallistuu tänä vuonna yhteensä 260 henkeä sekä toistakymmentä paikallista yritystä ja alueen yhteisöä. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

”Tätä tapahtumaa ei olisi ilman vahvaa yhteisen ponnistamisen henkeä. Kun kylältä kuuluu ääntä, sen tiedetään olevan hengissä”, sanoo tapahtuman puuhamies Jukka Takalo.

Tapahtuman juuret ovat kiistassa Kurtinhaudan rantametsästä kesällä 2009. Kylän taiteilijat, etunenässä Aknestik-yhtyeestä tunnetuksi tullut Takalo ja Radiopuhelimet-yhtyeen laulaja J.A. Mäki, ideoivat kiisteltyyn rantaan taidetapahtuman, josta tuli paitsi Martinniemen oma kyläjuhla, myös lähiseutujen asukkaita houkutteleva kulttuuritapahtuma – jonka vuosittaiseksi pääesiintyjäksi on nimetty rannaton horisontti.

Kurtinhaudan rantametsästä on vuosien varrella muodostunut ympärivuotinen kansanpuisto ja yhteinen kyläyhdistyksen ylläpitämä oleskelutila laavuineen ja luonto-, kulttuuri- ja Pölökkypäitten polkuineen.

Ohjelmaa viikonlopun täydeltä

Tänä vuonna Maakinen Martinniemi on ensi kertaa kolmipäiväinen viikonlopputapahtuma. Martinniemen Kerhola on herätetty henkiin ravintolana, ja lauantai-illan perinteisen Maakinen Martinniemi -rantapiknikin lisäksi ohjelmaa on runsaasti perjantaista sunnuntaihin Kerholan pihalle pystytettävässä suuressa tapahtumateltassa sekä 1902 rakennetun talon sisälavalla.

Perjantai-iltana 10.6. aloitetaan Kerholassa Maakinen Martinniemi -klubin merkeissä. Ohjelman aloittaa kello 18 koomikko Matti Patrosen ja Jukka Takalon Kuoliaaksinaurattaja ja Kuplettielvyttäjä -pari. Illan aikana esiintyvät Neondad, Laitos sekä Nanna ja Amelia. Piknikin isäntien kokoonpanot, J.A.Mäki & Tutut sekä Jukka Takalon Kajakkiorkesteri, esiintyvät myös perjantaina alkuillasta. Perjantain klubin huipentaa burleskimummo Vieno Huttunen, joka vetää Bossanova-bingoa.

Lauantaina 11.6. päivällä esille pääsevät uudet kyvyt Maakisella Lasten lavalla Kerholassa. Open Stagelle ilmoittautumiset alkavat klo 11.30 Kerholassa ja kaikille esiintyjille on luvassa jäätelöt. Esiintymässä ovat ainakin Nuottipizza ja Trio Veikeät. Esitykseen on annettu varsin vapaat kädet: se voi olla puhetta, laulua, tanssia, taikuutta tai vaikka supervoimien esittelyä.

Samoihin aikoihin myös kirjastoauto Kauno saapuu Kerholan edustalle. Luvassa on ohjelmaa runoudesta ilmakitaransoittoon.

Kerholan tapahtumateltassa Maakista etkotunnelmaa virittävät folkyhtye Hietakettu ja Lauri Peisterä. Erikoisnumerona on Marjo Raappanan pyörätuolitanssiesitys.

Myös Oulusta klo 16 lähtevä opastettu bussimatka Maakiseen Martinniemeen pysähtyy matkalla piknikille Kerholassa. Bussimatkan lisätietoja sekä lippuja saa Saaga Travelin sivuilta.

Perinteinen piknik lauantai-iltana

Lauantai-iltana on vuorossa perinteinen ranta-piknik Kalasataman kupeessa Ukkolanrannassa. Ohjelma alkaa kello 18 Soivan Siilin ja Tuiran Kamarikuoron sekä tanssija Eerika Arposalon Metsä meidän -konsertilla. Duo Rällä isännöi Tanssitupaa.

Soiva Siili, Tuiran Kamarikuoro ja tanssija Eerika Arposalo esittävät Metsä meidän -konsertin.

Rantametsän pop up -kuvataidenäyttelyn teemana on tänä vuonna ”Maa”. Toistakymmentä kuvataiteilijaa tuo teoksiaan maisemaan sunnuntai-iltaan saakka kestävään näyttelyyn.

Kirjailijakävely kulttuuripolulla Joni Skiftesvikin tarinoiden maisemissa lähtee laavun tienoilta klo 18. Vetäjänä on Jussi Moilanen.

Klo 19 jälkeen rannassa esiintyvät lauluntekijät Mikko Salmi, Janina Tihinen, Nanna Louhela ja Lauri Peisterä, jotka esittävät omia kappaleitaan. Piknik-illan päättävät nuori popyhtye The Southgates sekä juuri toisen albuminsa julkaissut haukiputaalaisyhtye Kuun Pimeä Puoli.

The Southgates soittaa Maakinen Martinniemi -piknikillä lauantai-iltana kello 21.

Lauantai-iltana kello 22 alkaen pidetään jopa aamuviiteen kestävät jatkot Kerholassa. Tapahtumateltassa esiintyvät muun muassa oman kylän Duo Rämemajavat, paluukeikan tekevä paikallislegenda Noppasoppa sekä Arto Louhela rokkiyhtyeineen.

Sunnuntaina jatketaan Kerholan brunssilla kello 10 alkaen. Martinniemen seurakuntatalolla pidetään Maakinen Martinniemi -messu, jossa esiintyy Noppasoppa.

Kuvataidenäyttely jatkuu rannassa sunnuntai-iltaan saakka ja Pölökkypäitten polku on auki ympäri vuoden.

Katso koko ohjelma tapahtuman nettisivulta.

Tunnelmia Maakisesta Martinniemestä kymmenen vuoden takaa.

Lue myös

Lue lisää aiheesta