Siirry suoraan sisältöön

Haukiputaalainen Matti Patronen on myös Mr Finlandia -ehdokas

16.9.2020

Stand up -koomikko, merivartija, lähihoitaja, leipuri… Matti Patronen istuu kannonnokassa ja katselee aurinkoon. Sylissä hääräävät kaksi tyttöä, Niisku ja Manta. Toisen käden hauis on poissa pelistä, mutta ei se oikeastaan haittaa. Matti ei ole mikään marjanpoimija, vaan nopealiikkeinen mies.

Koronakevät muutti myös Patrosen Matin elämää. Vuodesta 2016 täysipäiväisenä koomikkona itsensä elättänyt mies joutui totisen paikan eteen, kun keikkakalenteri tyhjeni parissa päivässä.

”Toukokuussa piti alkaa yli 20 keikan kiertue. No ei alkanut, se kutistui kolmeen, mutta se tehdään nyt. Siis täällä Oulussa, Ylitorniolla ja Kuhmossa”, hän kertoo.

”Kun kalenteri tyhjeni, tuntui hassulta vain jäädä odottelemaan, jotain aikaa parempaa.”

Eikä hän kyllä jäänytkään vaan pestautui takaisin, yhteen entisistä työpaikoistaan, eli lähihoitajaksi kotihoitoon ja hoivakotiin.

Siinä pestissä hän ehti olla viikon, kun matka vei Tornioon, rajavartiolaitokseen merivartijaksi.

”Olen ollut merivartijan virassa pisimpään, yhteensä noin parikymmentä vuotta”, hän kertoo.

Torniossa, Ruotsin ja Suomen rajalla, tarvittiin koronamatkustusrajoitusten takia lisämiehitystä, joten Matti meni sinne.

"Oikea" kirja seuraavaksi?

Vanha suola jäi sen verran janottamaan, eikä koronatilanne näyttänyt nopeasti helpottavan, että tätä nykyä Matti Patronen on palannut kokopäiväiseksi merivartijaksi, Turkuun.

Välillä hän käväisi pakollisella sairauslomalla, kun moottoripyöräharrastuksen tiimoilta toisen käden hauis irtosi. Mutta se siitä. Stand up -koomikko Matti Patronen ei ole kokonaan hävinnyt. Seuraavan kerran koomikko-Matti nähdään oululaisen Teatteri Rion lavalla 19. syyskuuta, ja keikkakalenteri on muutenkin alkanut pikkuhiljaa jälleen täyttyä. Mutta puhutaanpa sitä ennen hieman Mr. Finlandia -ehdokkuudesta:

Patrosen koomikkokeikoilla alkunsa saaneet tarinat ja pohdinnat ovat nyt löytäneet tiensä kovakantisten väliin. Esikoisteos, Mr. Finlandia -ehdokas, julkaistiin toinen päivä syyskuuta.

”Kirja on oikeastaan sattumoisin ilmestynyt nyt tähän väliin. Se on ollut minulla työnalla jo pidemmän aikaa”, mies kertoo.

Hän on aina viihtynyt kirjoittamisen parissa ja romanttinen kuva kirjailijan ammatista on häilynyt taustalla.

”Aijai, ajattelepa: pääsisi viimeistelemään romaaniaan johonkin lämpimään, Espanjan auringon alle”, hän virnuilee.

”Mutta tosiasiassa vierastan sanaa kirjailija. Tiedän, miten vaativa ammatti se on.”

Mikä mies on Matti?

Josta pääsemmekin kysymykseen identiteetistä.

”Se onkin aika mielenkiintoista,” sanoo Patronen ja jatkaa:

”Kun olin merivartijana, kirjoittaminen ja hauskat jutut olivat toki mielessä, mutta taka-alalla. Kun sitten puolivahingossa ajauduin stand up -koomikoksi, niin virkamies-matti sai jäädä unholaan ja aloin kääntyä viihdyttäjä-matiksi.”

Ammattiviihdyttäjänä Matti Patronen onkin ehtinyt olla jo viimeiset viitisen vuotta.

”Vuosi sitten kävin kertausharjoituksissa, jossa muistin jälleen, miksi tykkäsin siitä maailmasta ja toisaalta kaipasin työyhteisöä ympärilleni. Eli ajatus paluusta rajavartiostoon ei tuntunut lainkaan pahalta.”

”Toisaalta nautin esiintymisestä, joten ei koomikkona oleminenkaan ole hassumpaa. Ainoastaan siihen liittyvä matkustelu, tietty rauhattomuus tai epävarmuus - ei tunnu niin mukavalta.”

Ottaapa tässä nyt selvää, että mikäs mies se Matti oikein on. Etenkin kun hän on myös tehnyt tarinankerrontaa ja musiikkikeikkoja muun muassa lastenmusiikkiduo Soivan Siilin kanssa. Ja paljon muuta.

”Mutta sen olen huomannut, että aina pitää kokeilla ja yrittää. Kun aikoinaan jäin pois päivätöistä, se oli täysin oikea ratkaisu. En vaihtaisi pois päivääkään, ja kun yhden oven sulkee, niin toinen avautuu”.

Matti Patronen, Erikoisspesiaali Teatteri Riossa 19. syyskuuta 2020.

Metsässä Matti Patrosta näkee harvemmin marjanpoiminnassa, mutta näiden pikkutyttöjen kanssa useammin. Kuva: Carita Forsman

Lue myös

Lue lisää aiheesta