Halloweenin tunnelmaan sopii kauhua jälleen Yöväentalolla
Huhuuu! Pelottaako? Jos ei vielä, kannattaa poiketa naapuripitäjän Yöväentalolle. Luvassa on lauantaina kauhua iltapäivästä puoleen yöhön.
Poikkeuksellisista ajoista huolimatta, tai ehkä varsinkin siitä syystä, on kauhua jälleen tarjolla tänään lauantaina 31. lokakuuta, Iin Yöväentalolla.
”Muutamia hajapaikkoja on saatavilla jokaiseen näytäntöön, eli nopeimmat saattavat vielä päästä sisään”, kertoo toiminnanjohtaja Inka Koutaniemi.
Yleisön turvallisuus varmistetaan erityisjärjestelyin, viranomaisten suosituksia noudattaen ja yleisömäärä on rajattu 50 henkilöön per näytös. Yksipäiväisessä ohjelmistossa on esillä viisi pitkää elokuvaa ja lyhytelokuvakilpailu. Paikan päällä myydään lippuja ainoastaan siinä tapauksessa, että jotkut näytökset eivät myy ennakkoon loppuun.
Mykkäelokuvaa syntetisaattorilla
IIK!!-festivaali järjestetään siis jo 19. kerran ja tämän vuoden mykkäelokuvakonsertissa on vuorossa todellinen kotimainen kuriositeetti, Meren kasvojen edessä vuodelta 1926.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Teuvo Puro sovitti saaristolaismiljööseen sijoittuvan mysteeritarinan Arvid Mörnen romaanista valkokankaalle vahvoin kauhuelementein höystettynä.

”En ole koko IIK-festivaaleilla aikaisemmin edes käynyt”, hän naurahtaa.
Joonan johdolla mennään siis läpi koko puolitoistatuntinen kauhutunnelma.
”Säestystä on ollut todella kiva suunnitella ja miettiä, vaikka aika pitkästä teoksesta on kyse. Juurikin olen miettinyt kuinka paljon voin katsojaa kuljettaa ja johdatella eteenpäin. Ennakoiminen on kuitenkin se juttu ja sillä voin säestäjänä jopa herkutella”, hän sanoo.
Myös uusia lyhytelokuvia
Vuosikertakauhu on muutoinkin tämän vuoden IIKissä hyvin edustettuna. Friday the 13th kohtaa Syvän joen nostalgisessa metsäslasherissa The Final Terror (ohj. Andrew Davis, USA 1983), joka esitetään oikeaoppisesti vanhalta 35 mm:n filmikopiolta.

Festivaalin avajaiselokuvana nähdään hitti vähemmän tunnetusta kauhumaasta Kolumbiasta: huikeissa väreissä hehkuva Luz: The Flower of Evil (ohj. Juan Diego Escobar Alzate, 2019). Lisäksi pyhäinpäivän illan päätteeksi Yöväentalolla esitetään hysteerinen episodielokuva Scare package (USA 2019), joka on seitsemän ohjaajan rakkaudentunnustus kauhuelokuville.
Iltapäivän kilpailunäytöksessä nähdään seitsemän uutta kotimaista lyhytkauhuelokuvaa. Tuomariston valitsema voittaja palkitaan ja myös yleisö saa äänestää oman suosikkinsa. Lisäksi IIK!!-festivaalilla muistetaan suomalaista kauhukulttuuria edistänyttä henkilöä tai tahoa vuosittain jaettavalla IIKKA-palkinnolla.
Lisätietoja: www.iikfestivaali.fi
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.