Haku varhaiskasvatukseen ensi syksyksi alkaa

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Haku syksyn toimintaan alkaa ensi maanantaina

Varhaiskasvatuksen keskitetty haku ensi syksyn toimintaan alkaa ensi maanantaina 8. helmikuuta ja kestää 21. helmikuuta saakka. Hakua on hieman aikaistettu edellisvuosista, jotta syksyn toimintaa voidaan suunnitella hyvissä ajoin ja vastata mahdollisimman hyvin perheiden toiveisiin.

Oulussa perheillä on monenlaisia vaihtoehtoja.

”Meillä on kunnallisia ja yksityisiä päiväkoteja ja perhepäivähoitoa eri puolilla kaupunkia. Jatketun aukiolon päiväkodeissa on hoitopaikkoja yötyössä olevien lapsille. Lisäksi meillä on maksuttomia avoimen varhaiskasvatuksen kerhoja ja perhekerhoja, Kirsi Ranki kuvailee.

Helpoin tapa hakea paikkaa syksyksi on täyttää sähköinen hakemus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen nettisivujen kautta. Nettisivuilta saa myös kattavasti tietoa eri mahdollisuuksista, ja sieltä löytyy myös linkit päiväkotien kotisivuille.

”Kolme toivetta voi esittää hakulomakkeessa ja ne kaikki kannattaa käyttää. Pyrimme aina järjestämään paikan perheen toiveiden mukaisesti”, Kirsi Ranki kertoo.

Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea myöhemminkin keväällä. Toivomuksena kuitenkin on, että kaikki perheet, joilla voi olla hoidon tarvetta syksyksi, hakisivat paikkaa jo nyt.
”Hakemuksen voi perua myöhemmin”, Ranki vinkkaa.

Juhlavuosi käynnissä

Tämä vuosi on oululaisten varhaiskasvatuksen juhlavuosi. 120 vuotta sitten Hanna Åström perusti ensimmäisen lastentarhan Ouluun.

”Tuomme vuoden aikana lapsille, perheille ja oululaisille näkyville oululaista varhaiskasvatusta; asioita, joista saamme olla ylpeitä. Pitkin vuotta on erilaisia tempauksia ja tapahtumia. Keväällä on tulossa muun muassa 120 kättä -näyttely päiväkotien ikkunoihin”, varhaiskasvatusjohtaja Miia Kemppi kertoo.

Oulu on tunnettu lastenkulttuurista, jota juhlavuosi hyvin tukee.

”Vuosi tuo iloa ja riemua korona-arkeen”, viime toukokuussa Oulun varhaiskasvatusjohtajana aloittanut Miia Kemppi toivoo.

Lue lisää varhaiskasvatuksen juhlavuodesta: https://www.munoulu.fi/artikkeli/-/id/syyta-juhlistaa-oulussa-tana-vuonna-tayteen-120-vuotta-varhaiskasvatusta