Haku Oulun yliopiston englanninkielisiin koulutuksiin alkaa tammikuun alussa – tarjolla kaksi uutta tutkinto-ohjelmaa

Opiskelijoilla on valittavaan laaja valikoima maisteriohjelmia. Tammikuun yhteishaun tulokset ovat valmiit viimeistään 2. kesäkuuta 2023. Kuva: Oulun yliopisto

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yhteishaussa on tarjolla kaksi uutta tutkinto-ohjelmaa: International Business Management -kandidaattiohjelma sekä Sustainable and Autonomous Systems -maisteriohjelma.

”International Business Management -kandidaattiohjelmassa painotetaan pohjoismaista yrittäjämäistä johtamista, jossa keskiössä ovat liiketoiminnan kestävyys, vastuullisuus ja luovuus. Kandidaateiksi valmistuneet voivat automaattisesti jatkaa opintoja kaksivuotisessa kansainvälisen liiketoiminnan maisteriohjelmassa”, kertoo yliopistonlehtori Lauri Haapanen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.

”Tavoitteena on kouluttaa kansainvälisen liiketoiminnan ja markkinoinnin asiantuntijoita erityisesti niihin korkean teknologian ja terveysteknologian yrityksiin, jotka hakevat kansainvälistä kasvua”, kertoo kandidaattiohjelman vastuuhenkilö.”

Ohjelmassa on tarjolla 30 aloituspaikkaa.

Tulevaisuuden insinöörejä

Sustainable and Autonomous Systems -maisteriohjelma toteutetaan uutena Oulun ja Vaasan yliopistojen yhteistyönä. Molemmissa yliopistoissa on siihen 35 aloituspaikkaa.

”Kestävien autonomisten järjestelmien maisteriohjelmassa koulutetaan diplomi-insinöörejä, jotka osaavat rakentaa tulevaisuuden robotisoituja ratkaisuja muun muassa tuotantoon, energiaratkaisuihin, liikenteeseen ja logistisiin ketjuihin”, yliopistonlehtori Jari Hannu Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta.

”Ohjelmassa yhdistyvät uudella tavalla tietotekniikka, reaaliaikaiset järjestelmät, langattomuus sekä mittaus- ja paikannustiedon hyödyntäminen. Kestävä kehitys ja kyberturva ovat keskeisiä näkökulmia aiheisiin”, hän sanoo.

Yhteishaussa eniten maisteriohjelmia on tarjolla tekniikan ja tietotekniikan aloilla, kaikkiaan 13. Kauppatieteissä maisteriohjelmia on kuusi.

Osan haku aikaistunut

Tammikuun yhteishaussa on haettavana useita maisteriohjelmia, joihin on aiemmin haettu vasta kevään toisessa haussa maaliskuussa. ICT-puolella haku on aikaistunut lääketieteen tekniikan, tietotekniikan, elektroniikan ja tietoliikennetekniikan sekä tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelmiin. Myös kaivos- ja rikastustekniikan sekä geotieteiden maisteriohjelmiin tulee hakea tammikuussa.

Kaikkien englanninkielisiin koulutuksiin hakeneiden tulee osoittaa englannin kielen taitonsa, ja haussa on monta tapaa sen osoittamiseksi. Tarkat ohjeet löytyvät verkosta niin kandidaattiohjelmiin kuin maisteriohjelmiin. Tammikuun yhteishaun tulokset ovat valmiit viimeistään 2. kesäkuuta 2023.

Lisätietoja ja tarkemmat hakuohjeet tästä linkistä.