Siirry suoraan sisältöön

Eväsjakelusta hyvät kokemukset - kokeilua jatketaan muihinkin kouluihin

3.4.2020

Oulun koululaiset saavat kahdesti viikossa evästä myös kotiin. Jakelua laajennetaan ensi tiistaina.

Etäopetuksessa olevien oppilaiden eväsjakelua on päätetty jatkaa ja laajentaa. Kouluateriaa on tarjoiltu lähiopetuksessa oleville koronapandemiasta huolimatta jo 18. maaliskuuta lähtien, mutta tämän viikon alussa päätettiin eväsjakelua kokeilla myös neljän koulun etäoppilaille.

Näiden kokemusten perusteella kokeilua on päätetty jatkaa kolmeenkymmeneen kouluun. Jakelu alkaa tiistaina 7 huhtikuuta ja pakkauksia jaetaan kaksi kertaa viikossa.

Laajentamista kokeillaan aluksi kahden viikon ajan 7. - 17. huhtkuuta. On mahdollista, että eväsjakelua jatketaan tämän jälkeenkin, mikäli valtakunnan tai kaupungin tasolta ei tule uusia toimintaohjeita.

Eväät yksittäispakattuja

Etäopetuksessa oleville jaettavat tuotteet ovat yksittäispakattuja. Eväspakkaus voi olla yhden, kahden tai kolmen päivän annoksissa.

Se sisältää pääruoan sekä esimerkiksi 2-3 seuraavista: kokonainen hedelmä, tuoremehujuoma, välipalakeksi, kuivatut hedelmät. Koulut ilmoittavat omille oppilailleen, minä päivinä pakkaukset ovat noudettavissa ja eväät haetaan kotiosoitteen mukaisesta lähimmästä koulusta.

Myös erikois- ja erityisluokkien ja Oulun kansainvälisen koulun oppilaat hakevat eväspakkaukset kotiosoitteen mukaisesta lähimmästä koulusta.

Huoltajilta tiedustellaan ruoan tarvetta loppuviikon aikana. Ruoan tarpeesta voi ilmoittaa myöhemminkin oman koulun rehtorille. Jakelussa noudatetaan terveysviranomaisten koronavirukseen liittyviä hygieniaohjeita. Lounasannosten jakelu tapahtuu eri tilassa kuin lähiopetusoppilaiden ruokailu.

Eväspakkauksia jaetaan seuraavissa kouluissa:

Pohjoinen alue: Rajakylän koulu, Ritaharjun koulu, Kellon koulu, Haukiputaan koulu, Martinniemen koulu, Pateniemen koulu, Pöllönkankaan koulu.

Keskinen alue: Lintulammen koulu, Kastellin koulu, Myllytullin koulu, Tuiran koulu, Merikosken koulu, Paulaharjun koulu.

Itäinen alue: Myllyojan koulu, Yli-iin koulu, Ylikiimingin koulu, Vesalan koulu, Huttukylän koulu, Kiiminkijoen koulu, Alakylän koulu, Jäälin koulu, Talvikankaan koulu.

Eteläinen alue: Kaakkurin koulu, Pitkäkankaan koulu, Maikkulan koulu, Kaukovainion koulu, Metsokankaan koulu, Madekosken koulu, Niemenrannan koulu, Oulunsalon Kirkonkylän koulu

Oulun kaupunki on päättänyt jatkaa eväsjakelukokeilua noin kolmeenkymmeneen kouluun.

Lue myös

Lue lisää aiheesta