Siirry suoraan sisältöön

Erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille uusi hoitokoti Hiukkavaaraan – toteutuksen keskiössä pehmeät toimintamallit

12.4.2022

Sikla-konserniin kuuluva Siklatilat Oy toteuttaa hoitokodin erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille Oulun Hiukkavaaraan. Hoitokoti Uula toteutetaan yhteistyössä Humanan kanssa ja sen toiminta perustuu Humanan Hyvän Mielen Koti -toimintamalliin. Hoitokodin on määrä valmistua alkuvuodesta 2023.

Hoitokoti Uulaan rakentuu 17 tehostetun palveluasumisen paikkaa ja 4 tukiasuntoa. Tilojen suunnittelun lähtökohtana on ollut asukkaiden erityisten tarpeiden huomiointi Siklan Parempia käyttäjäkokemuksia -ajattelun mukaisesti.

Hoitokodin suunnitteluprosessi on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Humanan kanssa parhaiden mahdollisten ratkaisujen ja sujuvan arjen saavuttamiseksi.

”Hoitokoti Uulan suunnittelussa on alusta saakka menty sekä asukkaiden että henkilöstön tarpeet edellä – tarkoituksenmukainen, muuntojoustava tilankäyttö, apuvälineiden säilytys ja esteettömyys ovat olleet tärkeitä suunnittelussa huomioituja seikkoja”, kertoo Siklan myyntipäällikkö Jaakko Pietiläinen.

Huoneet sydämen ympärille

Hoitokodin suunnittelussa on päädytty käytävättömään pohjaratkaisuun.

”Perinteisestihän hoitokodit ovat olleet pohjaratkaisultaan siipimallisia, joissa asuinhuoneet sijoittuvat pitkien käytävien varrelle. Uulassa ei käytäviä ole, vaan talon keskeltä löytyy kodin sydän, johon sijoittuvat yhteiset tilat: keittiö, oleskelutila, sauna ja suihkut sekä henkilöstön tilat”, selvittää Pietiläinen.

Asukkaiden omat, yksityiset huoneet puolestaan sijoittuvat talon sydämen ympärille, lyhyen matkan päähän henkilöstöstä, avusta ja talon palveluista.

”Käytävistä säästetty tila saadaan tässä pohjaratkaisussa siirrettyä hyödylliseen käyttöön – asukkaiden oleskeluun. Lisäksi tilat ovat avoimet ja näköyhteys, ja näin myös turvallisuus, saadaan maksimoitua”, hän jatkaa.

Luontoa ja aistimaailmaa

Rakentamisessa on myös huomioitu aistiystävällisyys ja Green Care -ajattelu. Esimerkiksi ääntä vaimentavat materiaalit ja rauhallinen, luonnonmukainen värimaailma luovat asukkaille rauhoittavan asuinympäristön. Tätä tuetaan myös esimerkiksi talon valaistuksella.

”Green Care puolestaan tuo luonnon ja luontokokemukset vahvasti mukaan asukkaiden elämään. Muun muassa marjapensaat ja istutuslaatikot mahdollistavat terapeuttisen ja sosiaalisen puutarhatoiminnan, ja avara ja viihtyisä piha esimerkiksi erilaiset pihapelit. Rakennuksen sijoittelussa on pyritty huomioimaan ikkunasta avautuva luontomaisema”, kuvailee Humana Asumispalveluiden johtaja Annareetta Vaara tulevan hoitokodin erityispiirteitä.

Hoitokoti Uulaan rakentuu 17 tehostetun palveluasumisen paikkaa ja 4 tukiasuntoa alkuvuodesta 2023. Kuva: Sikla

Lue myös

Lue lisää aiheesta