Siirry suoraan sisältöön

Ensimmäinen PikiTalk lähestyy – nyt kysytään missä menevät hengellisen väkivallan rajat

7.9.2021

Syyskauden ensimmäisen PikiTalk-keskustelusarjan aiheena on hengellisen väkivallan rajat. Teema liittyy parhaillaan Oulun teatterissa esitettävään Synninkantajat-näytelmään. Mukana paneelissa ovat muun muassa näytelmään perustuvan kirjan kirjoittaja, tutkija sekä kokemusasiantuntija.

Synninkantajat-teos ja siitä dramatisoitu näytelmä kuvaa hengellistä väkivaltaa yhdellä tavalla. PikiTalk haluaa katsoa laajemmin ja keskiössä on se, miten sama ilmiö voi olla toiselle auttamisen ja lempeyden väline ja taas jollekin toiselle se voi näyttäytyä väkivaltana.

PikiTalkissa pohditaan myös, missä ilmiön rajat menevät ja miten sitä voidaan tulkita.

“Paikallisesti aihe on merkittävä, koska Oulu on lestadiolaisuuden pääpaikka Suomessa ja esillä isommin kuin muualla maassamme. Keskustelu aiheen tiimoilta on usein latautunutta ja vastakkainasettelu on läsnä. Meillä on PikiTalkissa lähtökohtana ymmärryksen lisääminen”, Oulun teatterin toimitusjohtaja ja PikiTalkin toinen vetäjä Anu-Maarit Moilanen kertoo.

Keskustelemassa ovat kirjailija Pauliina Rauhala, tietokirjailija Maija-Leena Rova ja kokemusasiantuntija Marita Terho.

“On tärkeää nostaa hengellinen väkivalta esille myös taiteen keinoin. Maallisessa yhteiskunnassa on monin tavoin puututtu vastaavantyyppisiin ilmiöihin”, Rova huomauttaa.

Illassa nähdään otteita Sakari Hokkasen ohjaamasta Synninkantajat-näytelmästä, joka sai perjantaina 3. syyskuuta uusintaensi-iltansa Oulun kaupunginvarikolla.

Pauliina Rauhala on lestadiolaisyhteisöstä kaksi romaania kirjoittanut oululaiskirjailija ja äidinkielen opettaja. Maija-Leena Rova on vanhoislestadiolaisuudesta erkaantuneiden kokemuksista ja vanhoillislestadiolaisuuden opillisista ja yhteisöllisistä erityispiirteistä kirjoittanut tietokirjailija. Marita Terho on puolestaan lestadiolaisliikkeestä kahdeksan vuotta sitten eronnut viiden lapsen äiti, koulutukseltaan sosionomi ja hän työskentelee ihmisten parissa.

Mikä on PikiTalk?

PikiTalk on Oulun teatterin ja Oulun kaupungin uusi tapahtumakonsepti, erilainen afterwork-hetki, jossa yhdistyvät syvällinen keskustelu, kiivas väittely ja pulppuava puhe.

PikiTalk tarttuu ikuisuusteemoihin: synti, sisu, himo, hulluus. Samat teemat nähdään Oulun teatterin tulevassa ohjelmistossa.

Illan virittäjinä PikiTalkeissa toimivat Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi ja Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen.

Perjantaina Pe 10.9. klo 16 alkaen, Oulun teatterin Pikisalissa, Kaarlenväylä 2 .

PikiTalk on anniskelun vuoksi K–18. Tilaisuus on maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

-

PikiTalk kurkistaa pintaa syvemmälle. Keskustelutilaisuuksiin on vapaapääsy. Kuva: Oulun teatteri

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta