Siirry suoraan sisältöön

Ensi viikonloppuna kisataan joukkuevoimistelun SM-kilpailuissa Kastellissa – Oulun Naisvoimistelijoille tapahtuma on näytön paikka

8.5.2022

Oulun Naisvoimistelijat järjestää kaksipäiväisen joukkuevoimistelun 12-14-vuotiaiden SM-kilpailun sekä ONV Cupin Kastellin monitoimitalolla ensi viikonloppuna. Oulussa ei ole aikaisemmin järjestetty Voimisteluliiton SM-kisoja, joten seuran talkoolaisille kisajärjestelyt vaativat paljon työtä ja uuden opettelua. Joukkuevoimistelu lajina on kasvattanut suosiotaan Pohjois-Suomessa, mutta vielä on matkaa huipulle.

Ensi viikonloppuna Ouluun saapuu yhteensä 64 voimistelujoukkuetta ja yli 500 voimistelijaa ympäri Suomen joukkuevoimistelun 12 - 14-vuotiaiden kilpasarjan SM-kisoihin.

“Haimme nyt ensimmäistä kertaa Voimisteluliiton SM-kisoja Ouluun. Kastelliin mahdumme 12 – 14 –vuotiaiden sarjan kanssa, mutta enempää sarjoja emme voisi sinne ottaa, tilat ovat siihen liian pienet. Joukkueet tarvitsevat tiloja myös lämmittelyyn ja kisasuoritukseen valmistautumiseen”, toteaa Oulun Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja Minna Keskitalo.

Joukkuevoimistelukilpailuihin oululaiset joukkueet ovat tottuneet matkaamaan bussilla, junalla tai lentäen, sillä kisat järjestetään pääosin etelässä. Tänä vuonna muiden ikäsarjojen SM-kisat järjestetään Turussa. Kisakauden aikana yksi joukkue kisaa viidestä seitsemään kertaa, joten nelostien taukopaikat tulevat joukkueille tutuksi kisakauden aikana. 

“Kisat ovat tietysti tärkeä osa joukkuevoimistelua ja lajin menestyneimmät joukkueet ovat etelässä. Jotta joukkue kehittyy, on käytävä kovatasoisissa kisoissa. Nyt järjestämme sellaiset Oulussa ja kyllä haluaisin nähdä, että niitä saamme järjestettäväksemme jatkossakin”, Keskitalo toteaa.

Kisat pystyyn talkoovoimin

Kastellin kisat rakentuvat Oulun Naisvoimistelijoiden talkoolaisten voimin ja kaksipäiväisessä tapahtumassa on paljon tehtävää. Tapahtuman järjestelyt ovat reilulle sadalle talkoolaiselle uuden opettelua ja Oulun Naisvoimistelijoille näytön paikka.

“Tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii paljon työtä ja kun meillä ei tällaisia kisoja ole aikaisemmin ollut, ovat vanhemmat joutuneet ottamaan aktiivisempaa roolia talkootöissä. Olen todella iloinen, että olemme saaneet tapahtumaan myös sponsoreita ja yhteistyökumppaneita - heidän avullaan saamme kotikisat järjestettyä Oulussa”, Keskitalo kiittelee.

Suomen Voimisteluliiton suuntaan Kastellin kisat on Oulun Naisvoimistelijoille näytön paikka.

“Järjestämme vuoden päästä Voimistelupäivät Oulussa yhdessä Oulun Pyrinnön kanssa. Se on koko voimistelulajin päätapahtuma ja meille todella iso juttu. Tietysti toivon, että näissä molemmissa tapahtumissa onnistuessamme saamme jatkossa myös muita kansallisia kisoja ja tapahtumia Ouluun, jotta kaupunki tunnetaan myös voimistelukaupunkina”, Keskitalo toivoo. 

Voimistelun suosio kasvaa pohjoisessa

Oulun Naisvoimistelijoissa joukkuevoimistelua on harrastettu 25 vuotta, sillä Keskitalo itse toi lajin osaksi seuran toimintaa.

“Minua pyydettiin silloisen johtokunnan toimesta rytmisen voimistelun valmentajaksi, mutta rytminen on yksilölaji. Ajattelin, että joukkuevoimistelussa olisi paremmat mahdollisuudet liikuttaa mahdollisimman monta lasta, joten vuodesta 1997 alkaen Oulun Naisvoimistelijoilla on ollut joukkuevoimistelua. Silloin valmennettavanani olleista lapsista ainakin yksi on tuomaroimassa ensi viikonloppuna Kastellissa, joten nuoresta alkanut innostus lajin parissa on säilynyt”, Keskitalo naurahtaa.

Joukkuevoimistelu on ollut lajina toki muillakin seuroilla – Haukiputaan heitolla, Oulun Tarmolla ja Kellon Työväen Urheilijoilla. Keskitalo iloitsee, että 25 vuodessa joukkuevoimistelu on lisännyt suosiotaan Pohjois-Suomessa – laji liikuttaa jo melkoista määrää oululaisia lapsia ja nuoria ja seuroilla on useita joukkueita myös aikuisille.

“Lajissa urheilijamassa on kasvanut – nyt on paljon enemmän joukkueita ja voimistelijoita. Samassa ikäryhmässä voi olla useita joukkueita, kun ennen oli yksi. Lisääntynyt voimistelijoiden määrä myös mahdollistaa sen, että Pohjois-Suomeen on kehittynyt omassa ikäsarjassaan kansallisesti menestyviä joukkueita - myös meidän seurassamme”, Keskitalo toteaa tyytyväisenä.

Matkaa huipulle

Suomi on MM-tasolla yksi joukkuevoimistelun menestynein maa ja kansainvälisiltä kilpakentiltä Suomeen on tuotu kultaa jo kymmenen kertaa – Espooseen ja Tampereelle. Oulussa riittää vielä tehtävää, että oululainen joukkue menestyisi maailman huipulla.

“Tällä hetkellä Oulusta voi nousta taitavia yksilöitä, joilla on mahdollisuus kisata MM-tasolla, mutta joukkue siihen löytyy Etelä-Suomesta. Oulussa olosuhteet eivät vielä ole sellaiset, että täältä kokonaisesta joukkueesta tulisi niin kovatasoinen - vielä. Joukkueita on paljon, eikä mattoaikaa tahdo riittää kaikille”, Keskitalo harmittelee.

Paitsi voimisteluun soveltuvia harjoitustiloja, Oulussa pitäisi panostaa myös valmennukseen toisella tapaa.

“Pohjois-Suomessa ainakin toistaiseksi voimisteluvalmennus tapahtuu oman työn ohessa. Seuroilla ei ole päätoimisia valmentajia - ei meidänkään seurassamme, vaikka Oulun Naisvoimistelijat on joukkuevoimistelun osalta isoin seura pohjoisessa. Joukkueita on 20 ja meitä valmentajia reilu 20, valmennamme tiimeissä, joten valmennusvastuu jakautuu useammalle henkilölle. Osa joukkueista treenaa kuitenkin monta kertaa viikossa, joten ei tässä vapaa-ajan ongelmia ole”, Keskitalo naurahtaa.

Seuralla pitkä historia

Minna Keskitalolle voimistelu täyttää vapaa-ajan - huhtikuusta lähtien myös seuran puheenjohtajan roolissa. Kuva: Minna Keskitalon arkisto 

Vuonna 1906 perustettu Oulun Naisvoimistelijat on yksi Suomen vanhimmista suomenkielisistä naisvoimisteluseuroista. Oulun Naisvoimistelijat on ollut pitkään yksi Pohjois-Suomen suurimmista urheiluseuroista, mutta korona verotti jäsenmäärää ja vaikuttaa myös seuran talouteen. Keskitalolla voi tähän ongelmaan olla muutama idea mielessään, sillä hänet valittiin huhtikuussa seuran uudeksi puheenjohtajaksi.

“Minua pyydettiin ryhtymään Oulun Naisvoimistelijoiden puheenjohtajaksi. Seuralla on pitkät perinteet, mutta laskeva jäsenmäärä, jonka katoa korona vain kiihdytti. Minulla on tietysti oman työni puolesta kokemusta ja verkostoja kansalaisten liikuttamiseen, joten seuran johdossa ajateltiin, että voisin olla tähän tehtävään oikea henkilö”, Keskitalo arvelee.

Keskitalolla tosiaan on osaamista, sillä hän toimii terveysliikunnan suunnittelijana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, joka palkittiin tammikuussa Urheilugaalassa vuoden aktiivisimpana työpaikkana. Millaisena palkittu liikuttaja näkee Oulun Naisvoimistelijoiden tulevaisuuden?

“Tietysti toivon, että saamme jäsenmäärät takaisin entisiin lukemiin. Nyt jäseniä on 1600 – parhaina aikoina meillä on ollut yli 3000 jäsentä ja Oulun Naisvoimistelijat on ollut yksi Voimisteluliiton suurimmista seuroista. Jäsenmäärää lisäämällä saamme resursseja palkata täysipäiväisen valmentajan ja siltäkin osin viedä seuran toimintaa eteenpäin. Palaamme myös seuran juurille, sillä kesällä alkaa rytmisen voimistelun alkeet, eli palautamme myös rytmisen voimistelun seuran lajeihin. Ja kyllä minulla mielessä siintää myös seuran oma sali, jossa liikettä riittää viikon jokaiselle päivälle”, Keskitalo maalailee. 

Kisapäivän ohjelma ja kisojen tulokset löytyy Kisanetistä. 

Joukkuevoimistelun SM-kisoja voi seurata suorana myös Kaleva-livessä 14. - 15. toukokuuta.

Delia Flash -joukkue kisaa joukkuevoimistelun Suomen mestaruudesta ensi viikonloppuna Kastellissa. Kisoihin osallistuu 14 Oulun Naisvoimistelijoiden joukkuetta. Kuva: Jukka Hämeenniemi

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta