Siirry suoraan sisältöön

Ennen Hartaanselällä kelluivat tukit, kohta kodit – Oulun asuntomessujen valmistelut etenevät hyvin

29.5.2022

Asuntomessuja vietetään Oulun Hartaanselällä kolmen vuoden päästä. Mun Oulu kysyi, miten messuvalmistelut sujuvat.

Elegantilla ja sirolla Siivenkantama-sillalla ihaillaan Oulujoen suistomaisemaa. Talojen pihapiireissä käy kova kuhina, kun kulkureittejä ja viheralueita viimeistellään. Kauniiden kotien sisustukset mallataan minttiin, onhan mediapäivä aivan nurkan takana, eikä messujen starttiinkaan enää montaa viikkoa. Tämä on tunnelma poikkeuksellisen upealla asuntomessualueella Oulussa – aika tarkasti kolmen vuoden päästä.

Hartaanselänrannassa järjestetään vuonna 2025 Oulun kolmannet asuntomessut. Ensimmäisiä isännöi Niittyaro vuonna 1976, ja edellisen kerran messuiltiin Toppilansaaressa 17 vuotta sitten. 

Mitä kuuluu messutoimistoon juuri nyt, projektipäällikkö Ritva Kuusisto Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista?

"Työpöydälläni on parhaillaan muun muassa katu- ja ympäristösuunnittelua. Vaakunakylässä ja Lehtokylässä ollaan loppusuoralla, Hartaanrannan puolella on nyt täysi höyry päällä. Myös digitaalisuuden aitoa hyödyntämistä asumisessa on työstetty viime aikoina. Tutkimme sen tuomia mahdollisuuksia useista merkittävistä näkökulmista, kuten energiaomavaraisuuden kasvattamisen ja pysäköinnin osalta.

Myös tontinluovutusehtojen määrittelyn ja tonttien ennakkomarkkinoinnin parissa riittää tekemistä. Alkukesästä yhtenä hommana on alueella olevan valkovuokkoesiintymän siirtouuteen ympäristöön. Tehtäviä on todellakin laidasta laitaan ja mittakaavasta toiseen."

Hartaanselänrantaan tulee uudet kodit noin 2 000 oululaiselle. Luvassa on korkeatasoista, monimuotoista ja yhteisöllistä asumista: kaavasta löytyy tilaa tornitalolle, lamellikerrostaloille, kaupunkipientaloille, pari- ja omakotitaloille sekä hieman erikoisemmille kelluville taloille ja miniomakotitaloille. Millä aikataululla tonttien saajat valitaan ja tontit luovutetaan rakentajille?

"Kerrostalotonttien haku on alkusyksystä ja luovutus loppuvuodesta. Omakotitonttien haku tulee olemaan myöhemmin syksyllä ja tonttien saajat tiedossa kevättalvella. Messualueet ovat aina hienoja, mutta kyllä meillä on rakenteilla Suomen mittakaavassa ainutlaatuisen upea kokonaisuus, ja odotettavissa on kova tonttikysyntä."

 Tonttien saajat päättää yhdyskuntalautakunta, kuten normaalistikin kaupunkiorganisaatiossa. Esityksen valinnoista lautakunnalle tekee Asuntomessujen laaturyhmä. Millaisiin asioihin tonttihaussa tullaan kiinnittämään huomiota? 

"Ehtoja viimeistellään vielä ja kaava määrittää tiettyjä juttuja, mutta yleisellä tasolla voin todeta, että avainasemassa on laadukas suunnitelma: se on arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja huomioi tontin lähtökohdat erityisen hyvin.

Oulu tunnetaan teknologiasta, joten uskoisin, että kannustamme digitaalisuuden hyödyntämiseen myös pientaloissa. Olisi mahtavaa esitellä jotain, mitä muualla ei vielä ole.

"Varmistamme juuri tälle alueelle sopivat, hyvällä tavalla omaleimaiset, Oulun näköiset messut."

Tonttien luovutusvaiheessa emme kuitenkaan edellytä valmiita ratkaisuja, vaan suunnitelman siitä, mitä ja miten kohteessa suunnitellaan kehitettävän. Välillä muuten tuntuu, että rakennusalalla on sytytty digitaalisuuden mahdollistamiin etuihin hieman hitaasti, joten heitetään tästä haaste toimialalle.

Viimeistelyssä ovat parhaillaan myös messujen kärkiteemat. Lukuisat periaatteet ovat kulkeneet mukana siitä saakka, kun messuhakemus vuonna 2017 tehtiin. Nyt terävöitämme ja hiomme niitä ja varmistamme juuri tälle alueelle sopivat, hyvällä tavalla omaleimaiset, Oulun näköiset messut."

Lisätietoja:

ouka.fi/hartaanselanranta

asuntomessut.fi/oulu-2025

Hartaanselänrannan asuntomessualueen maamerkiksi kohoavan puurakenteisen 16-kerroksisen tornitalon osalta on parhaillaan käynnissä laatukilpailu, jolla haetaan rakennukselle suunnittelijaa ja toteuttajaa. Kuva: Muuan Oy

Lue myös

Lue lisää aiheesta