Elokuvia aktiiviselle filmiyleisölle
Koronasulun jälkeen Starin uusittuihin saleihin on tulossa viiden kuukauden lykätyt ensi-illat.
Tuiralainen elokuvateatteri Star avasi remontin ja koronatauon jälkeen ovet elokuvanälkäiselle yleisölleen perjantaina heinäkuun 10. päivä.
”Hyvä startti, salit olivat avausviikonloppuna puolitäydet. Koronan takia emme saaneet ottaakaan kuin puolet normaalimääristä saleihin”, sanoo yrittäjä Kari Kantala.
Tarkkoja kävijämääriä Star ei julkista.
Kaksinkertaisesti asiakaspaikkoja
Starissa on viisi salia. Koronarajoitusten takia istuinpaikkoja on 30 – 70 henkilölle.
Koronatauon aikana kolmos- ja nelossali täysin pintaremontoitiin ja porrastettiin. Asiakaspaikat niissä kaksinkertaistuivat.
Penkit uusittiin kaikkiin saleihin ja vessat remontoitiin. Tosin remontti olisi Kantalan mukaan tehty myös normaalitilanteessa.

Ensi-iltoja nyt vähän
Avausviikonloppuna Suomen suosituin elokuva oli Näkemiin Neuvostoliitto. Oulussa katsotuin oli Aika jonka sain.
Kantala huomauttaa, että ensi-iltojen määrä on nyt tavanomaista huomattavasti pienempi.
”Amerikassa ja Kiinassa elokuvastudiot ja -teatterit ovat kiinni eikä uutta elokuvaa sieltä ole tulossa ennen kuin nämä talousalueet saadaan toimimaan.”
Nuoriso näkee Edenin
Star on yksityinen perheyritys, jonka Kantala omistaa.
”Oulussa on aktiivinen ja tasainen elokuvayleisö eli katsojat löytyvät kaikkiin elokuvan lajeihin”, Kantala tietää.
Heitä palvellaan myös jatkossa. Esimerkiksi elokuussa Starissa nähdään ensimmäinen kotimainen nuorisolle suunnattu Eden. Jos Amerikassa saadaan korona kuriin, koetaan Oulussa Christopher Nolan käsikirjoittama Tenet, jonka ensi-ilta siirtyi kuukaudella.
Kantala muistuttaakin, että viiden kuukauden ensi-illat on peruttu ja ne siirtyvät eteenpäin.
Katsomista siis syksyllä Oulussa riittää.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.