Siirry suoraan sisältöön

Elokuvateattereissa on tarjontaa enemmän kuin koskaan – kotimaiset ensi-illat ja dokumentit Hollywoodin puristuksessa

25.2.2022

Yleisörajoitusten päätyttyä katsojat ovat pikkuhiljaa palanneet elokuvateattereihin. Kotimaisten elokuvien ensi-iltoja on siirretty kerta toisensa jälkeen ja jonossa odottaa elokuvia, joista osa on valmistunut jo kaksi vuotta sitten. Viikonloppuna ensi-iltansa saava Surunkesyttäjät dokumenttielokuva on löytänyt elokuvan aiheesta kiinnostuneen kohdeyleisön, joten sillä on mahdollisuus menestyä levitystungoksesta huolimatta.

Elokuvien ystävillä on mistä valita – koskaan aikaisemmin ei vastaavaa elokuvien sumaa ole nähty. Teattereihin rynnistää sekä Hollywoodin suurtuotannot, että hitiksi povatut tai ainakin toivotut kotimaiset. Pienemmän yleisön elokuville, saati dokumenteille, ei teatterisaleja kovin pitkään ole tarjolla, joten jos jotain mielii katsoa, teatteriin on suunnattava hetimiten.  

Elokuvateatteri Starin Kari Kantala myöntää, että tilanne on haastava.  

“Kyllä tässä vähän huolissaan saa kotimaisen elokuvan puolesta olla, katsojista on niin kova taistelu ja kotimaisten elokuvien ensi-iltoja on siirretty aina vain eteenpäin. Syksyksi on tulossa oikea suma kotimaisten elokuvien ensi-iltoja, joten varmasti tulee olemaan haastavaa päästä elokuvien yleisötavoitteisiin”, Kantala pohtii. 

Tuotantoyhtiölle elokuvan levitystulot tarkoittavat pääomaa, jolla tuotantoyhtiön seuraavia hankkeita voi kehittää. Mikäli tuottoja jo valmistuneista elokuvista ei tule, ajautuu tuottaja taloudellisesti ahtaalle – eikä tällä toimialalla voi tehdä montaa hutia peräkkäin. Koronan kurittamalle elokuva-alalle rajoitusten vaikutukset lainehtivat vielä pitkään. Alan onneksi yleisö sentään on löytänyt takaisin elokuvateattereihin. 

“On yleisö löytänyt takaisin elokuviin ja se kyllä tuo positiivista tulevaisuuden näkymää koko alalle. Uskon ja toivon, että voimme päästä pian takaisin 2019 vuoden tasolle katsojamäärissä - eli olemme matkalla kohti normaalia”, Kantala toteaa.  

Kotimaisten elokuvien katsojaosuus on Suomessa ollut pitkään todella korkea, esimerkiksi viime vuonna kotimaisia elokuvien osuus oli hieman yli 40 prosenttia.  

Kantalan viikonlopun parhaat leffavinkit ovat tietysti kotimaisia, kuinkas muutoin. 

“Täällä pohjoisessa, Simossa ja Kuivaniemellä kuvattu Huonot Naiset ja Johanna Vuoksenmaan ohjaama komedia 70 on vain numero, jonka ensi-iltaa jouduttiin juuri koronan vuoksi siirtämään monta kertaa. On hienoa, että nämä elokuvat saadaan kankaalle nyt”, Kantala iloitsee.

Kaikille annetaan mahdollisuus 

Kun elokuvia on tarjolla paljon, joutuu pienen yleisön elokuvat erityisen ahtaalle. Esimerkiksi kotimaiset dokumenttielokuvat harvoin pääsevät katsojaluvuissa yli 10 000 ja koronan jälkeisessä levitystungoksessa mahdollisuus kerätä vastaavia katsojamääriä voi olla vielä hankalampi. 

“Kyllä me ohjelmistossa annetaan kaikille elokuville mahdollisuus. Pidän sitä tärkeänä osana meidän ohjelmistosuunnittelua, että tuomme teatteriimme myös pienen yleisön elokuvia”, Kantala toteaa.  

Tänään perjantaina ensi-illan saa Surunkesyttäjät, Mina Laamon dokumenttielokuva ihmisistä, jotka ovat päättäneet kohdata surun sitä väistämättä tai pakenematta. Elokuvan 10 päähenkilöä puhuvat vilpittömästi elämästä, muutoksesta, surusta ja luopumisesta. Osa on menettänyt perheenjäsenen tai rakkaimpansa, yksi kohdannut eron ja toinen ympäröivän yhteiskunnan vihamielisyyden. Kun joku luopuu rakkaastaan, luopuu toinen kokonaisesta elämästä. Elokuva on kuvattu filmille, mikä digitaalisten kameroiden aikakaudella on harvinaista. 

Surunkesyttäjät ei tule hätistelemään Bondin tai Tuntemattoman sotilaan katsojalukuja, mutta aihe on universaali ja levittäjä ja ohjaaja ovat tehneet töitä tavoittaakseen aiheesta kiinnostuneen yleisön. Elokuvanäytöksiä tehdään yhteistyössä surujärjestöjen kanssa ympäri Suomen, minkä vuoksi elokuvalla onkin paremmat edellytykset saada salit täyteen yleisöä.  

Silti on syytä muistuttaa: mikäli mielit tämän elokuvan valkokankaalta nähdä, niin juokse, älä kävele teatteriin!  

Elokuvan näytösajat löydät täältä 

 

 

  

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Mina Laamon Surunkesyttäjät saa ensi-iltansa viikonloppuna. Kuva: Koko Productions

Lue myös