Siirry suoraan sisältöön

Elokuva-alan täsmäkoulutus vauhditti työllistymistä Oulussa

27.1.2021

Elokuvatuotantojen nousu kasvattaa myös alan ammattilaisten kysyntää. Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset ry:n lobbaaman elokuva-alan täsmäkoulutukseen osallistuneista puolet on työllistynyt alalla koulutusjakson jälkeen.

TE-toimiston mukaan Oulussa kevättalvella 2020 järjestettyyn koulutukseen hyväksytyistä 16 oppilaasta viisi on tällä hetkellä töissä av-alalla.

”Lisäksi kolme on ollut alan töissä määräaikaisesti vuoden sisällä”, kertoo palveluesimies Jussi Leponiemi Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta.

”Yleisesti ottaen olemme tyytyväisiä tuloksiin”, hän jatkaa.

Koulutetut iältään noin 30-50-vuotiaita

Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset eli PAVA ry:n edistämä koulutus järjestettiin, jotta alueen elokuva- ja sarjatuotantoihin sekä av-yrityksiin saataisiin teknistä assistenttitason työvoimaa.

40 päivän koulutusjakson järjestäjä oli helsinkiläinen Matila Röhr Productions, jolle koulutuksen toteuttaminen Oulun seudulla oli luontevaa Kaikki synnit -sarjan toisen tuotantokauden kuvausten yhteydessä.

”Sarjan ensimmäisen kauden kuvauksissa huomasimme, että assistenttitason osaajareservi on niukka. Koulutuksen kautta saimme tuotannolle suoraan paikallista uutta osaamista”, kertoo tuottaja Ilkka Matila.

Ilkka Matila tietää, että elokuvatuotannot tuovat paikkakunnille työtä ja elinkeinoa. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä.

Satsaus tuleviin vuosiin

Lähiopetukseen ja kahden viikon työssäoppimiseen jakaantuneen koulutuksen järjestäminen kertahyötynä ei olisi ollut kannattavaa.

”Kouluttaminen työn ohessa söi resursseja ja työpanosta siinä määrin, ettemme tehneet niin”, Matila kertoo.

Matila näkikin alueellisessa koulutuksessa etuja useamman vuoden aikajänteellä. Lähivuosina MRP:n tavoitteena on kuvata Oulun seudulla neljä tuotantoa, joista seuraavina Kaikki synnit -sarjan kolmas tuotantokausi sekä Paratiisi-sarjan toinen tuotantokausi.

Myös Pohjois-Suomen elokuvakomission asiantuntija Reetta Turulan mukaan kevään 2021 edetessä tuotantojen määrä alueella tulee lisääntymään yleisesti.

”Tuotannolle on selkeä etu, kun työryhmä on keskenään tuttu ja tekijöillä paikallistuntemusta”, kertoo tuottaja Matila.

Motivaatio ja asenne tärkeät edellytykset

Koulutuksen oppilasvalinnat MRP teki yhdessä TE-toimiston kanssa. Matila toteaa, että tuotantoyhtiön näkökulmasta hän olisi tehnyt toisenlaisia painotuksia, sillä työvoimapoliittiset kriteerit eivät kohdanneet käytännön työtarpeiden kanssa ideaalisella tavalla.

”Ryhmään valikoitui mukaan myös sellaisia, jotka vielä miettivät omaa alaa ja kouluttautuvat tosi moneen. Sen sijaan tarvitsisimme alan tekijöihin nyt pysyvyyttä.”

Matila kuitenkin pitää koulutusta onnistuneena ja näkee koulutetuissa potentiaalia työskennellä alan tehtävissä.

”Lopulta asenne on se tärkein asia. Heidän tulevaisuutensa riippuu omasta aidosta halusta toimia alalla ja kunnianhimosta pyrkiä eteenpäin”, Matila kertoo.

”Eikä ole paha asia lähteä muualle Suomeen hakemaan kokemuksia, mutta pitää olla kiinnostusta myös palata takaisin Pohjois-Suomeen sitten kun tuotantoja on alueella tarjolla”, Matila vinkkaa.

Koulutukseen valittiin yli 70 hakijan joukosta yhteensä 16 oppilasta, joista seitsemän naisia ja yhdeksän miehiä. Osallistujat olivat pääasiassa Oulun seudulta ja heillä kaikilla oli jo valmiiksi vähän kokemusta av-alalla toimimisesta.

Mika Ronkaisen ohjaama Kaikki synnit -sarja on kuvattu Oulun seudulla. Kuva: Iikka Jaakola
 

 

Tuotantoyhtiö Matila&Röhr Production koulutti teknistä työvoimaa Kaikki synnit -sarjan toisen tuotantokauden kuvauksissa. Kuva: Iikka Jaakola

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta