Siirry suoraan sisältöön

Eläimellistä menoa Tietomaan kulisseissa – luontonäyttelyn valmistelut jo vauhdissa

21.11.2021

Tiedekeskus Tietomaan ja Oulun yliopiston yhteisen luontoteemaisen näyttelyn suunnittelutyö on päässyt hyvään vauhtiin. Näyttelyn sisällöt ovat alkaneet hahmottua ja materiaalien kerääminen vuonna 2023 avautuvaa näyttelyä varten on käynnistynyt.

Näyttely johdattelee kävijää pohjoiseen luontoon paikallisesta näkökulmasta ja kuljettaa maankohoamisrannikolta mereen, suosta metsään ja kaupunkiluonnosta yläilmoihin. Näyttelyssä pääsee tutustumaan monipuolisesti tieteeseen, yliopiston ajankohtaisimpiin tutkimustuloksiin sekä eläinmuseon vaikuttaviin kokoelmiin. Lähtökohtana on moniaistillisuus ja elämyksellisyys tekemisen kautta.

”Tuomme esille uusia puolia tutuistakin eläimistä ja hämmästytämme kävijän lähiluontomme monimuotoisuudella. Lisäksi näyttelyssä pureudutaan sopeutumisen teemoihin ja pohditaan esimerkiksi, miten eläimet ovat sopeutuneet pohjoisiin olosuhteisiin, kuten pimeyteen ja kylmyyteen, tai miten lajit sopeutuvat ympäristössämme tapahtuviin ihmisenaiheuttamiin muutoksiin”, kuvailee näyttelyn projektipäällikkö Anna Taskinen.

Tuula Pudas tarkistaa miten maastoainekset ovat alkaneet kuivua. Kuva: Luuppi

Kokoelmat osaksi toiminnallista näyttelyä

Taskinen on koulutukseltaan biologi ja hän on työskennellyt aiemmin luonnontieteellisissä museoissa Tampereella ja Jyväskylässä.

”Olen erittäin iloinen mahdollisuudesta päästä laajentamaan osaamistani tiedekeskuksiin. Kyseessä on hyvin mielenkiintoinen projekti, jossa kaksi erilaista toimijaa, museo ja tiedekeskus, yhdistävät voimansa. Luonnontieteellisten kokoelmien ja tiedekeskuksille tyypillisen toiminnallisuuden yhdistäminen samaan näyttelyyn tässä mittakaavassa on ainutlaatuista”, Taskinen kertoo.

Näyttelyn suunnittelu käynnistyi loppukesästä aiemmin laaditun esiselvityksen pohjalta ja mukana projektissa on eri alojen asiantuntijoita Oulun yliopistolta sekä Museo- ja tiedekeskus Luupista.

”Tällä hetkellä pohdimme, millaisia sisältökokonaisuuksia näyttelyyn tulee. Uskoisin, että näyttelykäsikirjoitustyö pitää tiimimme kiireisenä jouluun saakka. Kevättalvi lienee sitten mielenkiintoisinta toteutussuunnittelun aikaa, jolloin näyttely alkaa hahmottua myös visuaalisesti. Kaukaisimmassa tähtäimessä siintää näyttelyn avautuminen alkuvuonna 2023.”

Näyttelyn käyttöön on varattu noin 400 neliötä Tiedekeskus Tietomaan toisesta kerroksesta. Tilat rakentuvat erilaisiksi luonnonympäristöiksi, jotka kätkevät sisäänsä täytettyjä eläimiä ja toiminnallisia kohteita. Näyttelyssä päästään kokemaan elämyksiä eläimen roolissa, mikä lähestymistapana eroaa muista luonnontieteellisistä näyttelyistä.

Konservaattori Jaakko Tauriainen ja asentaja Tomi Pietola keräävät talteen syksyistä rantamaastoa. Kuva: Tuula Pudas

Materiaalien kerääminen vauhdissa

Samaan aikaan, kun näyttelyn käsikirjoitus etenee, valmistaudutaan näyttelyn pystytykseen myös konkreettisesti. Materiaalien kerääminen ja käsittely tulevia maisemamalleja, eli dioraamoja, varten on jo aloitettu.

Luonnonmateriaalien kerääminen täytyy aloittaa hyvissä ajoin, jotta esille saadaan eri vuodenaikojen aitoja materiaaleja. Näyttelyn projektiryhmässä mukana olevat yliopiston asiantuntijat ovat tehneet jo keräilyretken syksyiseen luontoon.

”Lokakuussa kerätty märkä syksyinen maasto on nyt levitelty kuivumaan. Kuivaamisen jälkeen se pakataan laatikoihin ja varastoidaan odottamaan käyttöä, ensi syksynä maaston kerääminen olisi kuivumisen ja käsittelyn vaatiman ajan vuoksi jo myöhäistä”, kertoo tutkimusteknikko Tuula Pudas.

”Ennen esille laittoa materiaaleja käsitellään kestävämmiksi monin tavoin. Heiniä tuetaan liimalla ja lakkaamalla samoin soraa käsitellään koossa pysymisen varmistamiseksi. Osalle kasveista riittää vain kuivaus, toisia pitää esimerkiksi maalata. Käsittelyvaihtoehtoja on paljon ja valinnat riippuvat siitä, millainen lopputulos halutaan.”

Maastojen lisäksi eläinmuseon henkilökunnan ajatukset ovat myös esille tulevissa eläimissä. Tällä hetkellä käynnissä on kartoitustyö sen suhteen, mitä tarvittavista eläimistä löytyy valmiina eläinmuseon kokoelmista ja mitä puuttuu.

Konservaattori Jaakko Tauriainen vastaa näyttelyyn tulevien uusien eläinten täyttämisestä.

”Tällä hetkellä käynnissä on teerien täyttö ja talven aikana valmistuu muitakin suo-osion eläimiä. Täytettävät eläimet ovat tulleet meille pakastimeen vuosien varrella. Kuka tahansa, joka löytää kuolleen eläimen voi sen meille toimittaa. Lisäksi saamme eläimiä muun muassa Ruokavirastolta ja metsästäjiltä ”, Tauriainen sanoo ja korostaa, että yhtään eläintä ei vahingoiteta näyttelyn vuoksi.

Vuoden ajan vaihtuessa kevääseen maastojen kerääminen jatkuu jälleen. Näyttelyyn esille tulevan keväisen suon materiaalit hankitaan silloin.

”Talvisen maaston lunta ei tarvitse kerätä itse, se voidaan tilata suoraan tukusta”, naurahtaa Pudas.

Konservaattori Jaakko Tauriainen esittelee valmistuvia teerejä projektipäällikkö Anna Taskiselle. Kuva: Heini Harju-Könnö

Lue myös

Lue lisää aiheesta