Siirry suoraan sisältöön

Ekaluokkalaisten ilmoittautumiset lähikouluun Oulussa alkavat

19.1.2023

Huoltajan ei tarvitse Oulussa ilmoittaa lastaan kouluun. Jokaiselle tulevalle ekaluokkalaiselle osoitetaan lähikoulu kotiosoitteen perusteella. Päätös koulupaikasta on luettavissa Wilma-järjestelmässä 26. tammikuuta. Haku erikoisluokille alkaa 23. tammikuuta ja muuhun kuin lähikouluun 26. tammikuuta.

Huoltaja voi hakea lapselleen koulupaikkaa myös muusta kuin lapselle osoitetusta lähikoulusta. Muuhun kaupungin kouluun voi hakea 26. tammikuuta ja 13. helmikuuta välisenä aikana erillisellä hakemuksella.

Vuonna 2016 syntyneiden lasten vanhemmat saavat tarkemmat ohjeet hakemiseen lapsensa päiväkodista, Wilmasta ja perusopetuksen oppaasta.

Huoltaja voi hakea perusopetuksen iltapäivätoimintapaikkaa 1. ja 2. luokan oppilaalle sekä muiden vuosiluokkien erityiseen tukeen oikeutetulle oppilaalle. Haku iltapäivätoimintaan on parhaillaan käynnissä. Huoltajan tulee hakea iltapäivätoimintapaikkaa Wilma-järjestelmässä viimeistään 15. helmikuuta.

Saamenkielinen opetus

Huoltaja voi ilmoittaa 1.- ja 2.-luokkalaisen kaksikielisen pohjoissaame-suomi-yhdysluokan oppilaaksi 26.1.–13.2. Luokka perustetaan aluksi neljän vuoden pilotin ajaksi Lintulammen kouluun, jos lukuvuodelle 2023-24 ilmoittautuu vähintään neljä oppilasta.

Luokalla vähintään neljäsosa opetuksesta on pohjoissaamenkielistä. Oppilaan tulee olla osallistunut saamelaiseen varhaiskasvatukseen, lapsella on kielipesätausta tai oppilaan suvun kieli on tai on ollut pohjois-saame. Lisätietoja kaksikielisestä luokasta ja sille ilmoittautumisesta on Mihin kouluun -sivulla.

Oulun kansainvälinen koulu on tarkoitettu suomalaisille ja ulkomaalaisille lapsille, joiden kielitaito on riittävä englannin kielellä opiskeluun. Kouluun on kielitesti. Oulun kansainväliseen kouluun haetaan täyttämällä sähköinen hakemuslomake viimeistään 5. helmikuuta.

Huoltaja voi hakea lapselleen paikkaa kolmannelta ja seitsemänneltä luokalta alkaville kuvataiteen, liikunnan ja musiikin erikoisluokille 23.1.–6.2. Luokille on valintakokeet helmikuussa.

Oulussa koulussa - perusopetuksen oppaaseen huoltajille 2023­–2024 on koottu yksiin kansiin kaikki oleellinen tieto perusopetukseen liittyen. Oppaassa on paitsi peruskoulun ABC myös tietoa muun muassa erikoisluokista ja niille hakemisesta, muuhun kuin lähikouluun hakemisesta sekä koulunkäyntiin liittyvästä tuesta.

Lisätietoja:

Mihin kouluun -sivulla: www.ouka.fi/mihin-kouluun.

Hakuohjeet kansainvälisen kouluun: www.ouka.fi/ois

Lisätietoja erikoisluokista: www.ouka.fi/oulu/koulutus-ja-opiskelu/erikoisluokat

Oulussa koulussa -opas: www.ouka.fi/kouluoppaat

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Pääsääntöisesti oululainen ekaluokkalainen aloittaa koulutien kotiaan lähinnä olevassa alakoulussa. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta