Siirry suoraan sisältöön

Botnia-raati on aloittanut työskentelynsä – Oulun kirjailijaseuran 2022 palkinto jakoon ensi syksynä

18.3.2022

Ensi syksynä kuudetta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati on aloittanut työnsä. Palkinnon sääntöjen mukaan raatiin täytyy vuosittain valita yksi uusi jäsen samalla, kun joku vanhoista raatilaisista luopuu paikastaan. Tällä kertaa raadin jätti kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Jyrki Korpua, ja hänen tilalleen tuli kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä.

Oulun kirjailijaseura muistuttaa, että Botnia-raadin jäsenyys ei ole mikään helppo tehtävä. Palkintoehdokkaiksi kelpaavat kaikkia kirjallisuudenlajeja edustavat teokset, joiden ainoa kriteeri on se, että tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.

Samasta syystä myöskään kielirajausta ei ole, eli raati voi saada luettavakseen myös muita kuin suomenkielisiä teoksia. Vuonna 2022 kisaan hyväksytään kaupallisen kustantajan julkaisemat teokset, jotka ovat ilmestyneet heinäkuun 2021 ja kesäkuun 2022 välisenä aikana.

”Tällä hetkellä kilpailun ehdot täyttäviä teoksia on listalla 59 kappaletta, ja on luultavaa, että määrä nousee edellisvuosien tapaan yli 80:een. Lisäksi kisasta odotetaan tänäkin vuonna pelottavan kovatasoista, mikä vaikeuttaa raadin työtä entisestään”, todetaan seurasta.

Maksimissaan kahdeksan ehdokasta Botnia-palkinnon saajaksi esitellään Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa lauantaina 10. syyskuuta. Voittaja paljastetaan lokakuussa. Palkintosumma kasvoi tälle vuodelle 15 000 euroon. Sen lahjoittavat Oulun kaupunki, Osuuskauppa Arina sekä Fingersoft.

Botnia-raadin jäsenet: journalismin yliopettaja Satu Koho, Jyväskylän yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Kalevan toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupunginkirjasto kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino dramaturgi Jukka Heinänen, Oulun Teatteri pastori Juha Vähäkangas, Oulun Karjasillan seurakunta kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Jyväskylän yliopisto.

Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Viime vuonna Mira Malliuksen ja Anna Elina Isoaron lastenkirja Sinä yönä tuli talvi sai Botnia-palkinnon. Kuva: Oulun kirjailijaseura/Ville Honkonen

Lue myös

Lue lisää aiheesta