Siirry suoraan sisältöön

Avointen työpaikkojen määrä laskussa Pohjois-Pohjanmaalla – yli 50-vuotiaiden työttömyys vähentynyt selvästi

23.8.2022

Pohjois-Pohjanmaalla on ollut alkuvuoden aikana poikkeuksellisen paljon työpaikkoja tarjolla, mutta kesää kohti avointen paikkojen määrä on laskenut tasaisesti. Laskusta huolimatta tekijöitä tarvitaan edelleen runsaasti: heinäkuun aikana oli avoinna 9 900 työpaikkaa ja uusia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avoimeksi 4 300.

Heinäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Pohjois-Pohjanmaalla 21 100, mikä on 1 400 työtöntä enemmän kuin kesäkuussa, mutta 2 900 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuukausina työttömien määrä perinteisesti kasvaa vastavalmistuneiden kirjautuessa TE-palvelujen asiakkaaksi - niin myös tänä vuonna. Työttömistä kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 1 300.

Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli heinäkuussa 11,2 prosenttia ja koko maassa se oli 10,3.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt tasaisesti alkuvuoden aikana, mutta viime kuukausina on ollut taitetta nähtävissä. Heinäkuun lopussa vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 6 500, mikä on 1 300 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta 50 enemmän kuin kesäkuussa. Myös yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrässä on hienoista kasvua, joskin vielä muutos on vähäinen. 

Useissa seurantaryhmissä työttömien määrä on alempi kuin vuosi sitten. Ikäluokissa esimerkiksi alle 25-vuotiaita työttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla heinäkuussa vajaa 3 200, mikä on 600 työtöntä nuorta vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Yli 50-vuotiaita työttömiä oli heinäkuun lopussa 6 400 eli lähes 900 vähemmän kuin vuosi sitten.

Yli 55-vuotiaiden työttömyys laskenut selvästi

Heinäkuun työttömyys Yleisen työttömyyskassan jäsenistössä oli 5,6 prosenttia. Edellinen näin matala luku on syksyltä 2019. Etenkin yli 55-vuotiaiden työttömyys laski kesällä. Toisaalta uusia hakemuksia saapui heinäkuussa paljon ennusteita enemmän.

Työttömyys on laskenut nopeimmin yli 55-vuotiaiden keskuudessa, vaikka työttömyys aleni kaikissa ikäryhmissä. Voimakkainta lasku oli yli 55-vuotiaissa; heidän työttömyytensä oli heinäkuussa 11,4 prosenttia ja on laskenut maaliskuusta jopa 5,2 prosenttiyksikköä.  

Myös vuodentakaiseen verrattuna yli 55-vuotiaiden työttömyys on laskenut reippaasti, 3,7 prosenttiyksikköä eli lähes kolmanneksella viime vuoden heinäkuusta. 

”On ilahduttavaa, että työttömyys laskee vanhemmasta päästä, vaikka osa siitä selittyykin kausivaihtelulla. Vielä viime vuoden keväällä yli 55-vuotiaiden työttömyys oli kahdessakymmenessä prosentissa, nyt ollaan jo melko lähellä kymmentä prosenttia”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Heinäkuussa haettiin tekijöitä varsinkin rakennusalan, ravintola-alan, sote-palvelujen sekä myynnin tehtäviin. Kuva: Ely

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta