Siirry suoraan sisältöön

Asemakeskuksen suunnittelukilpailulle annettiin kuukausi lisäaikaa

29.9.2022

Oulun Asemakeskuksen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun ensimmäisen vaiheen ehdotusten määräaikaa on siirretty lokakuun loppuun. Kuukauden lykkäys johtuu kilpailijoiden antamasta palautteesta.

Uusi määräaika ehdotusten toimittamiselle on 31.10. klo 16. Suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun aikataulu siirtyy vastaavasti kuukaudella eteenpäin. Suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun voittaja selviää keväällä 2023.

Kilpailuun osallistuvilta saadun palautteen perusteella lisäaika on tarpeen, jotta suunnitelmista saadaan laadukkaampia. Lisäksi kilpailun järjestäjä Senaatin Asema-alueet Oy on toimittanut muun muassa kallioperätutkimuksiin liittyviä tarkennuksia, jotka myös perustelivat jatkoajan antamista.

Kilpailutyöt ja alueen kaavoitus suunnitellaan jo aiemmin järjestetyn arkkitehtuurikilpailun voittaneen Tervatynnyrit-suunnitelman pohjalta.

Asemakeskuksen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun tavoitteena on löytää alueen toteuttamiseksi kaupunkikuvallisesti, arkkitehtonisesti ja toiminnallisesti korkeatasoinen suunnitteluratkaisu, ja sille toteuttaja. Oulun kaupunkia kilpailun tuomaristossa edustavat asemakaavapäällikkö Kari Nykänen ja asemakaava-arkkitehti Leena Kallioniemi.

Syksyllä valmistuvien kilpailuehdotusten arvioinnissa korostuvat ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä, hiilineutraali kaupunkikehitys sekä eri matkustusmuotojen synergia ja toimivuus. Kilpailun voittajasuunnitelman on lisättävä myös liikenteen sujuvuutta.

Väylävirasto aloitti elokuussa ratasuunnitelman laatimisen Oulun henkilöratapihalle, joka on keskellä kehitettävää asemanseutua. Ratasuunnitelman laatimisen tavoitteena on parantaa ratapihan ja raideliikenteen toiminnallisuutta sekä henkilöliikenteen palvelutasoa. Hankkeessa suunnitellaan muun muassa uusi välilaituri, nykyisen reunalaiturin jatkaminen, nykyisen välilaiturin korottaminen sekä autovaunujen lastauslaiturin siirto. Lisäksi parannetaan kulkuyhteyksiä laitureille.

Huolellisella suunnittelutyöllä halutaan varmistaa, että Asemakeskuksen alueesta, henkilöratapihasta ja kaupungin puolelle sijoittuvasta Matkakeskuksesta tulee yhtenäinen ja moderni aluekokonaisuus, joka vastaa tulevaisuudessa pohjoisen Suomen henkilöliikenteen tarpeisiin.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tällaiseksi Asemakeskus on hahmoteltu Hallituskadun suunnalta katsottuna.

Lue myös

Lue lisää aiheesta