Arkkuliinasta persoonallisuutta viimeiselle matkalle

Kuusenhavuarkkuliina on Peaceful-tuhkahautauspalvelun suosituin tuote. Kuvat: Jussi Määttä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Peaceful Oy -tuhkahautauspalvelu aloitti helmikuussa verkkoyrityksenä, mutta designarkkuliinoja on tuotekehitetty useita vuosia. Hautajaisia hoitaneita omaisia on haastateltu ja kysytty mitä hautajaispalveluita he haluaisivat saada verkosta.

Yrityksen toimitusjohtaja Anna Karvosenojan mielestä suomalainen hautauskulttuuri on pitkään säilynyt perinteisenä.  

”Tämän meidän uuden palvelumme ja tuotteidemme myötä toivoisin hautauskulttuuriin enemmän valoisuutta ja persoonallisuutta”, Karvosenoja sanoo.

Käden särkymisestä syntyi yritys

Hoitoalalle kouluttautunut Karvosenoja loukkasi kätensä työskennellessään ambulanssissa. Isän sekä ystävän menetyksen myötä hän alkoi toteuttaa kutsumustaan.

Idea uudenlaisista tuotteista ja omasta yrityksestä syntyi, kun Karvosenoja lähti Hailuodon hautausmaalle syöpäsairaan ystävänsä kanssa koemakaamaan hautauspaikkoja.

”Minulla on aina ollut vahva tunne siitä, että jotain työtä teen kuoleman parissa. Minun visionani on ollut tuoda persoonallisuutta ja väriä lisää hautajaisiin. Sehän on ihmisen viimeinen juhla, saattojuhla”, Karvosenoja luonnehtii.

Paola Suhosen suunnittelema Ikuinen rakkaus -arkkuliina

Arkkuliinan voi käyttää uudelleen suvun muissa hautajaisissa tai sen voi ottaa muistoksi. Vaihtoehtona on myös, että Peaceful kierrättää kankaat tehtaalle uusiokäyttöön.

”Havuliinassa hdistyvät rakkaus luontoon ja haudan havutusperinne”, Karvosenoja arvelee.

Yrityksen designarkkuliinat ovat suunnitelleet Jukka Rintala, Paola Suhonen ja Sasu Kauppi. Lasten arkkuliinan on suunnitellut taiteilija Joni Aikio.

”Erityisen herkän aiheen takia lasten arkkuliinassa ei korostu uudelleen käytettävyys vaan siitä tulee vanhempien lohtu ja muisto. Kuvituksina käytetään lapsille tärkeitä hahmoja kuten yksisarvisia ja keijukaisia”, Karvosenoja sanoo.

Jukka Rintalan suunnittelema Memory-arkkuliina

Peaceful Oy haluaa pitää arkkuliinojen valmistuksen Euroopassa, jotta tehtaat tunnettaisiin ja tuotteiden ekologisuus säilyisi. Yrityksen tuotekehitys ja tarkastus toimii Tampereella.

Lisätietoja tästä linkistä