Siirry suoraan sisältöön

Arjen eskapismia Raatissa

6.12.2021

Mikko Hyttinen on musiikin tekijä ja vannoutunut paikallisjalkapallon ystävä. Raatin ja Kuusisaaren alue liittyy kumpaankin tärkeään harrastukseen.

”Monesti jalkapallossa fanituksen kohteet löytyvät kauempaa, mutta minulle on tärkeää nimenomaan ”lähijalkapallo”. Se on se, mitä haluan seurata ja kannattaa”, Mikko Hyttinen, 41, kertoo.

Oululainen seura on itsestään selvä vaihtoehto myös sen vuoksi, että Hyttinen on aina asunut Oulussa. Lapsuudessa koti oli Kaijonrannassa Pyykösjärven rannalla, ja nykyisin hän asuu Pateniemessä. Veden läheisyys on merkityksellistä.

”Raatin stadion on sekin vesistön äärellä. Vaikka minulla on sieltä muistikuvia jo varhaisesta lapsuudesta, olen vasta myöhemmin oivaltanut, kuinka hienolla paikalla kenttä sijaitsee.”

Etenkin pitkän linjan oululaisille joki jakaa kotikaupungin pohjoiseen ja etelään – niin myös Hyttiselle. Hänelle tutumpi on joen pohjoispuoli.

”Raatti osuu keskelle kaupunkia ja myös jokisuistoon, joka ei ole pohjoista eikä etelää. Se on oululaiselle futikselle todella mainio paikka.”

Katsomossa kaikki tunteet läsnä

Hyttinen muistaa hyvin, miten oululainen futis katosi kartalta 90-luvun puolivälin jälkeen. Fuusioseura AC Oulun perustaminen 2000-luvun alkupuolella ja Raatin peruskorjauksen valmistuminen 2011 tarkoitti uutta tulemista oululaiselle jalkapalloilulle – ja myös palautti Hyttisen lajin pariin. Nykyisestä intohimoisesta suhtautumisestaan huolimatta hän ei välissä seurannut jalkapalloa lainkaan.

Nyt futiksen seuraaminen on miehelle eräänlaista eskapismia.

”Kun seuraa peliä, kaikesta muusta voi jättäytyä hetkeksi sivurooliin. Siinä unohtuvat omat ajatukset ja työhön liittyvät kuviot. Aidot tunteet kuitenkin uivat mukaan, ja häviö tai heikko peli ottavat tietysti päähän ihan kunnolla. Olen monesti ajatellut, että olen varmaan etenkin tappiopeleissä huonoa seuraa niille, jotka eivät suhtaudu otteluun samalla intohimolla. Voittopeleissä sitten mahdollisesti mitä mainiointa”, Hyttinen hymyilee.

Myöskään neutraalit näkökulmat eivät kuulu pelin seuraamiseen.

”Se on tilanne, jossa valitaan puoli ja jossa ei ole tilaa objektiiviselle äänelle. Kaikki sellainen on pois tunteesta ja eläytymisestä. Järjen ja analyysien aika tulee vasta, kun ottelu on ohi.”

Mikko Hyttinen muistaa, millainen Raatti oli ennen peruskorjausta. ”Kenttää kutsuttiin perunapelloksi, ja kyllä siellä olikin usein enemmän ruskeaa kuin vihreää.”

Musiikillinen leikkikenttä

Jalkapallon lisäksi musiikki on Hyttiselle tärkeä harrastus. Trokaristiretki-yhtyeen kanssa on takana jo kymmenen yhteistä vuotta.

”Se on sellainen leikkikenttä, jossa on mahdollista leikitellä eri musiikkityyleillä. Alun perin meillä oli ajatuksena, että sovitamme uusiksi 1920–1930-luvuilla sävellettyä tai tallennettua musiikkia; myllätään niitä tuoreiksi ja tämän päivän korviin soveltuviksi. Viime vuosina olemme kuitenkin alkaneet tehdä myös omia kappaleita”, Hyttinen kertoo.

Erikoinen pohja-ajatus on taannut sen, että bändillä tuntuu olevan oma paikkansa, ja esityksistä onkin tullut kiitosta.

”Saamme usein kuulla, että keikka on ollut virkistävä kokemus, jossa osa yleisöstä saattaa tanssia ja toiset pyörittävät moshpittiä. Suomennettuna siis hallitsematonta tanssia, ympyrän juoksemista lavan edessä.”

Biisejä penkoessa Trokaristiretkelle tuli alkuvuosina vastaan vanha kappale Ilta Oulunjoella, joka on jäänyt elämään yhtyeessä. Kappaleeseen liittyy Hyttisen näkökulmasta myös hauska sattuma.

”Myöhemmin huomasin, että sama Oulujokea romantisoiva kappale on jostain löytänyt myös AC Oulun fanien keskuuteen.”

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Mun Oulu -printtilehdessä 18.11.2021.

Oululaisen jalkapallon pelastuminen 2000-luvulla teki Raatista Mikko Hyttiselle läheisen paikan, jossa hän on viettänyt paljon aikaa. Kuvat: Juuso Haarala

Lue myös