Ammattiopiskelijat saavat loistaa Taitaja-kisassa

Taitaja2021 Oulu-tapahtuman työntekijöitä Taitaja-vuoden avauksessa elokuussa 2020 Oulussa. Kuva: Jouni Ylisuutari

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kilpailujohtaja Sauli Jaara sanoo, että opiskelijat pääsevät Taitajassa osoittamaan osaamisensa ja näyttämään rohkeaa työntekijäpersoonaansa.

”Tähän tapahtumaan osallistuminen on hyvä merkintä CV:hen”, toteaa Jaara ja jatkaa, että työelämä arvostaa itsensä likoon laittajia. ”Nimenomaan sitä, eikä niinkään kysytä sijoittumista.”

Kilpailun viestintäpäällikkö Marsa Jurvakainen toteaa, että tapahtuma rakennetaan työelämää vastaavaksi.

”Siksi se on nuorille tosi hyvä tapa tutustua ammatteihin, ikään kuin ammattien näyteikkuna”, Jurvakainen lisää.

Yritykset osallistuvat 800 000 eurolla ja rekrytoivat

Ilmoittautuminen Taitajan semifinaaliin on juuri päättynyt. Kilpailujohtaja Jaaran mukaan semifinalisteja on yli 1 500 ja loppukilpailijoita noin 450.

Kilpailu on luonteeltaan kansainvälinen. Sen kautta on mahdollista edetä Euroopan- ja maailmanmestaruuksiin saakka.

Mukana ovat lähes kaikki ammatillisen koulutuksen alat. Myös aikuisopiskelijoita osallistuu.

Yritysyhteistyön tavoite on pari miljoonaa euroa. Tähän asti sopimuksia on tehty 800 000 euron edestä. Yritykset lahjoittavat rahan lisäksi materiaaleja ja esimerkiksi metsäkoneita sekä osallistuvat tuomarointiin.

”Yritykset ymmärtävät tämän kilpailun arvon ja jotkut tulevat paikan päälle rekrytoimaan. Osa yrittäjistä myös lupaa työpaikan viidelle mitalistille”, huomauttaa Jaara.

Loppukilpailu työllistää parisataa uutteraa

Koronan takia suunnitelmia loppukilpailupaikoiksi on kaksi ensi toukokuun virustilanteen mukaan.

Normaalisti loppukilpailut pidetään Ouluhallissa, Teatrialla, OSAOn Haukiputaan ja Muhoksen yksiköissä sekä Kempeleessä ja Zeppeliinissä. Mikäli tämä vaihtoehto toteutuu, yleisöksi on jo ilmoittautunut noin 10 000 peruskoululaista ympäri Pohjois-Suomea.   

Mikäli koronatilanne jatkuu nykyisenlaisena, loppukilpailut hajautetaan OSAOn yksiköihin. Kisaa seurataan verkossa.

Molemmissa vaihtoehdoissa kisan kansainvälinen seminaari lähetetään verkossa.

Loppukilpailu työllistää jo tällä hetkellä noin 200 henkilöä, sillä jokaisella 52 lajilla on oma työntekijänsä.

Lisäksi tapahtumassa on töissä kymmeniä ammatillisen koulutuksen opetusryhmiä. Satoja työntekijöitä tarvitaan esimerkiksi ruokajärjestelyihin, logistiikkaan, opastamiseen ja rakentamiseen.

Taitaja2021 Oulussa 18. – 20.5.2021

Ammatillisen koulutuksen yksilökilpailu 52 lajissa

Valtakunnallisen ammattiin opiskeleville tarkoitetun Taitaja2021-Suomen mestaruuskilpailun järjestää Koulutuskuntayhtymä OSAO.

Mukana on myös seitsemän muuta osajärjestäjää sekä seitsemän muuta koulutuksenjärjestäjää Pohjois-Suomesta. Taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.

Rahoitusta on saatu opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Myös Oulun kaupunki on Taitajan pääyhteistyökumppani.

Oulussa tapahtuma järjestettiin viimeksi vuonna 2010. Kilpailu on kaksikymmentäyksivuotias.  

Kyseessä on pääosin yksilökilpailu. Semifinaaliin ilmoittautuessa pitää olla ammatillisen koulun opiskelija. Opiskelija saa valmistua ennen semifinaalia, kunhan ei ole yli 21-vuotias.

Peruskoululaisten leikkimielinen kädentaitokilpailu Taitaja9 on 7.–9. -luokkalaisille ja sen loppukilpailu pidetään Taitaja-tapahtumassa.

Viisi lajia on ikärajattomia. Lisäksi on kolme TaitajaPlus-lajia, jotka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille.

Voittosummat ovat 800 euroa kultamitalista, 600 euroa hopeasijasta ja 400 euroa pronssista.

Kilpailulajeja on 52, jotka jakautuvat auto- ja kuljetustekniikkaan, IT- ja viestintäteknologiaan, palveluihin, rakentamiseen, ravitsemispalveluihin, teollisuuteen sekä TaitajaPlus-lajeihin.

Ammattinäytöksiä järjestetään viisi.

Kilpailun suojelijana toimii opetus- ja kulttuuriministerin sijainen Jussi Saramo.