Älylaastarien kehittelyyn Oulussa lisää rahoitusta
Teknologian tutkimuslaitos VTT aikoo investoida Oulun-yksikköönsä ylimääräiset 3,4 miljoonaa euroa. Summa käytetään modernien lääkinnällisten laitteiden, kuten älylaastarien, kehittelyyn.
Valtion omistama Teknologian tutkimuslaitos VTT julkisti viime viikolla seuraaville kolmelle vuodelle viisi tutkimusinvestointia, joiden tarkoituksena on ”edistää vihreää siirtymää, resurssiviisautta ja huoltovarmuutta sekä samalla kiihdyttää yritysten uudistumista ja kilpailukykyä”. Investointien kokonaissumma on 15 miljoonaa euroa.
Oulu sai osansa VTT:n pilottirahoituksesta, joka myönnetään normaalin vuosibudjetin päälle: lääkinnällisten laitteiden pilotointiympäristöön VTT:n Oulun toimipisteessä myönnettiin 3,4 miljoonan euron rahoitus.
Investoinnilla tuetaan uusien ja innovatiivisten, fotoniikkaan eli valotieteeseen pohjautuvien lääkinnällisten laitteiden tuotekehitystä ja prototyyppivalmistusta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi älylaastarien kaltaisia kehosta mittaustuloksia antavia tuotteita, joita Oulun pilotointiympäristön avulla pyritään saamaan nopeammin markkinoille ja terveydenhuollon hyödynnettäväksi.
Fotoniikkaan perustuvilla lääkinnällisillä laitteilla ja tuotteilla mahdollistetaan entistä monipuolisempi ja joustavampi terveydentilan jatkuva mittaaminen. Saatavalla tiedolla voidaan VTT:n mukaan suunnitella hoitoa yksilöllisemmin sekä kohdentaa terveydenhuollon resursseja ennakoivaan suuntaan.
Lisää laitteistoa ja väkeä
VTT:n Oulun yksikössä on jo vuosia kehitetty laajasti langatonta, puettavaa teknologiaa ja siihen pohjautuvia lääkinnällisiä laitteita. Investoinnin avulla saadaan sekä tarvittavaa uutta laitteistoa että henkilöstöresursseja tuote- ja prototyyppikehittelyyn yritysten kanssa, massatuotantovalmiuksiin pyrkien.
VTT maksaa investoinnit yritysten toimeksiannoista viime vuosina kertyneistä voittovaroistaan. Valtion erityistehtävää toteuttavana osakeyhtiönä VTT ei maksa osinkoa omistajalleen, vaan investoi voittovarojaan osaamisen kehittämiseen, tutkimukseen ja laitteistoinvestointeihin.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.