Siirry suoraan sisältöön

ALUEVAALIT 2022: Katri Salonen 279: Maalaisjärki takaa hyvinvoinnin Pohjois-Pohjanmaalla

15.1.2022

Aluevaaliehdokas Katri Salonen (kok.) peräänkuuluttaa kirjoituksessaan maalaisjärkeä sotepalvelujen uudistuksissa.

Ihmisten palvelujen tarve ja elämäntilanne vaikuttavat palvelujen tarjoomaan ja palvelujen tuotantoon. Nuoret ja keski-ikäiset käyttävät luultavimmin mieluiten ensisijaisesti digipalvelua. Lähipalvelut tulee säilyttää alueella kattavasti, mutta palvelukokonaisuus voi vaihdella alueella asuvien ihmisten tarpeiden mukaan.

Palveluja voidaan myös tuottaa liikkuvasti niihin paikkoihin, joissa ei ole vakituista palvelupistettä. Tälläkään hetkellä kaikilla pienillä paikkakunnilla ei ole omaa terveysasemaa, joten liikkuva palvelupiste voi jopa parantaa osittain tilannetta. Palvelujen tuottajat pitää valita maalaisjärjellä eli emme saa jumittua tuottajan omistuspohjaan vaan hyödyntää niin julkisia, yksityisiä kuin kolmannen sektorin palvelutuottajia. Yksinyrittäjiä löytyy esimerkiksi kuntoutuspalveluiden tarjoajista ja on tärkeää kannustaa ja kannattaa heitä ja ottaa täysimääräisesti mukaan palvelun tuottajiksi. Tarvitsemme kaikki osaavat ammattilaiset mukaan.

Soteuudistus ei oikeuta eikä tarvitse maakuntaveron käyttöönottoa. Vero tulisi asettamaan alueet hyvin eriarvoiseen asemaan verotuksellisesti ja kokonaisveroaste ei voi missään nimessä nousta. Soteuudistus ei ”tuota” tuloja maakunnille, joten yhteisöverotus ei hyödytä maakuntia. Lisäksi verotuksen uudistus on iso prosessi jo nyt tässä tilanteessa, kun kunttien ja valtion verotusta joudutaan muokkaamaan eli en näe järkeväksi lähteä rukkaamaan vielä kolmatta veroporrasta tähän hetkeen. On eri asia, jos maakunnille tulee jatkossa mietittäväksi muita tehtäviä.

Niukat resurssit tulee kohdentaa hoitoon ja palveluihin – ei turhaan ja päällekkäiseen byrokratiaan ja hallintoon. Hallinto on pidettävä matalana ja ketteränä. Rahat on käytettävä kansalaisten hyvinvointiin. Taloudesta on pidettävä hyvää huolta, koska vain se takaa uudistuksen onnistumisen. Vaikka nyt mediassa on esillä vain keskustelu resurssien vähyydestä, haluaisin kuitenkin ajatella positiivisesti, että uudistettu ja karsittukin hallinto vapauttaa resursseja itse asiaan eli hyvinvoinnin takaamiseen.

Henkilöstön hyvinvointi on ehdottoman tärkeää, että uudistus onnistuu. Ilman sotealan ammattilaisia ei ole hyvinvointia. Henkilöstön jaksamiseen ja hyvään johtamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota uudistuksessa. Hyväkään palkka ei auta, jos työolot ja jaksaminen ovat huonolla tolalla. Ammattilaisten on saatava keskittyä koulutustaan vastaavaan työhön. Hoitajat ja lääkärit hoitavat, pelastajat ovat etulinjassa pelastamassa ja hallintotyötä tekee hallintoon perehtynyt ammattilainen.

Ammattilaisten osaaminen on taattava koulutuksella, ja tässä on tärkeää tiivis yhteistyö alueen korkeakoulujen ja ammattiopistojen kanssa. Opiskelijat ovat myös hyvä resurssi, mutta heidän on saatava keskittyä opintojen vaihettaan sopiviin tehtäviin. Heidän työelämäjaksonsa on tärkeä tutustumisväylä tulevaan ammattiin ja siitä toivottavasti tulee kaikille positiivinen kokemus.

279 Katri Salonen (kok.)
VTM, erityisasiantuntija, koulutusvientipäällikkö

 

Koulutusvientipäällikkö Katri Salonen (kok.) on ehdolla tammikuun aluevaaleissa 2022.

Lue myös