Ainolan puistossa tarjolla illan hämärtyessä ilmaista nykysirkustaidetta
Ilmatila-ryhmän nykysirkusteos Hedera Helix saa ensi-iltansa tulevana viikonloppuna Ainolan puistossa. Kiireetön ja tunnelmallinen teos toteutetaan puistossa ja kasvihuoneissa auringonlaskun jälkeen. Esitys on nähtävissä juhlaviikkojen ohjelmistossa vain 12.-14. elokuuta välisen ajan.
Oulun juhlaviikot esittää -sarja tarjoilee tänä vuonna harmoniaa elokuun öihin, kun Ilmatila-ryhmän meditatiivinen nykysirkusteos liittyy mukaan ohjelmistoon.
Hedera Helix -teos on rauhallinen ja sanaton, ja se toteutetaan Ainolan puistossa sijaitsevalla Kiikkusaarella, pienissä valaistuissa kasvihuoneissa.
Ilmatila-ryhmä tuottaa ilma-akrobatiaa ja muita taidemuotoja yhdisteleviä nykysirkusteoksia. Usein Ilmatilan teoksissa yhdistyvät myös tanssi, elävä musiikki ja paikkasidonnaisuus.
Kansainvälistä taidetta
Teoksen ohjaa Ilmatilassa vaikuttava oululaislähtöinen sirkustaiteilija Ilona Jäntti. Hedera Helix on kansainvälistä taidetta, Jäntin ohella teoksessa esiintyvät tšekkiläinen Šárka Fülep Bočková sekä Saksasta kotoisin oleva Natalie Reckert.
Oulun juhlaviikot esittää -tapahtumasarja nostaa joka toinen vuosi esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Sarjaan haki tänä vuonna kahdeksan teosta, joista Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus valitsi ohjelmistoon Ilmatilan lisäksi Puhelias Elias -lastenmusiikkinäytelmän.
Aikaisemmin sarjassa on ollut mukana nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa, mediataidetta, teatteria, oopperaa, immersiivisiä monitaiteellisia teoksia, kaupunkiseikkailua ja katuteatteria.
Teos on sanaton ja esityksiin on vapaa pääsy. Esityksen kesto noin 30 minuuttia. Teos on osa Oulun juhlaviikot esittää -ohjelmistoa.
Esitykset kello 23.00 12.- 14. elokuuta Ainolan puistossa.
Lisätietoja Oulun juhlaviikkojen tapahtumista tästä linkistä.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.