Siirry suoraan sisältöön

1960-luvun puutalo-Intiön lapset tapasivat jälleen

7.9.2021

Intiön vanhan vesitornin juureen kokoontui viime lauantaina parikymmentä entistä intiöläistä. He olivat tulleet tapaamaan entisiä naapureitaan, jo kauan sitten puretussa puutalo-Intiössä asuneita lapsuuskavereita. Tuttu ympäristö vei muistoihin vuosikymmenten taakse: aikaan, jolloin pulsaattoripesukoneet olivat vasta tulossa, ja pennillä sai ostaa nallekarkkeja tornin juurella olevasta kioskista.

Siinä missä nykyisin sijaitsevat Intiön tornitalot, lähellä vanhaa vesitornia, oli aikoinaan puutaloalue. Ensimmäiset talot Intiön mäelle rakennettiin jo 1920-luvulla, ja pian Intiössä asui kymmeniä perheitä. Pekka Hartikka oli viisivuotias, kun he äitinsä kanssa muuttivat Kastellista Intiöön 1960-luvun alussa.

Monista järjestämistään polkupyöräilykilpailuista tunnetuksi tullut Pekka Hartikka organisoi lapsuudenystävänsä Kaisun kanssa jo toisen kerran 1960-luvun puutalo-intiöläisten tapaamisen Intiön vesitornilla. Vesitorni on lähes ainoa asia, joka heidän vanhasta asuinalueestaan on säästynyt. Edellisen kerran puutalo-Intiön lapset tapasivat vuonna 2015.

Puutaloja Intiön mäellä.
Puutalo-Intiön paritaloissa asui 28 perhettä. Kuva: Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia, osa V, 1982.

Ulkohuuseja, pyykkipäiviä ja ryytimaita

Puutalo-Intiön alapihalla oli kasarmin hevostallien vieressä kaksi pitkää asuintaloa, joissa kummassakin oli neljään ilmansuuntaan kaksi yhden huoneen asuntoa. Talojen välissä oli kuudentoista asunnon lautarakenteiset liiterit ja huusit.

”Yhteisessä huusirakennuksessa oli kaksi sisäänkäyntiä, kaksi kerrosta ja kuusitoista vessaa. Kaupungin työmiehet kävivät, joutaessaan, hevoskärryineen tyhjentämässä huusi- ja laskitynnyrit,” kuvailee Pekka Hartikka.

Alueella oli myös yhteinen rapattu, puulämmitteinen pesutupa, jossa pestiin pyykkien lisäksi usein myös ihmiset.

”Tuohon aikaan, ennen pulsaattoreita, oli erikseen pyykkipäivät. Pesulla käytiin itsekin pyykkipäivinä pesutuvassa, ja loppuviikosta Heikinkadun ja Linnankadun yleisissä saunoissa. Toki jokaisella perheellä oli kylmävesihana ja silimikooli pienempään peseytymiseen”, Pekka Hartikka kertoo.

”Pottupeltokin oli joka talolla, ja ryytimaa. Ryytimaat olivat alituisessa vaarassa penskojen nelimaali- ja potkupallo-otteluiden sekä nälkäisten kanien vuoksi”, hän muistelee.

Alueella oli lisäksi kahdenlaisia paritaloja. Oli sahanpurueristeisiä valkoisia taloja, joiden yläkerrassakin oli asuinhuone, ja hirsisiä punaisia taloja, joissa kööki ja kammari olivat alhaalla. Lapset nukkuivat vintillä kesäisin.

Paritaloja oli alueella yhteensä neljätoista. Taloilla oli omat huussit ja liiterit, lukuun ottamatta kahta uusinta muotia ollutta taloa, joissa oli sisävessat. Liitereiden yhteydessä oli aikoinaan ollut myös talleja.

Uuno Laukan kuvaama näkymä vanhan vesitornin huipulta.
Puutalo-Intiössä asuvalle oli kaikki lähellä. Kuva: Uuno Laukan kokoelma, Kaleva. Oulu, Myllytulli.

Täydellinen maailma seikkailuikäiselle

Pekka Hartikka kertoo, että heillä ei lapsena juuri sääntöjä ollut. Ei kotiintuloaikoja, eikä säännöllisiä ruokailuaikoja, nukkumaan mentiin kun nukutti. Koulut käytiin melko säntillisesti, mutta muu ajanviete keksittiin itse.

"Tekemistä ja virikkeitä oli ympäri vuoden loputtomiin, ja niin oli intoakin. Oli paljon kavereita, urheilukilpailut ja seikkailut saatiin helposti aikaiseksi. Oltiin tiernapoikia tai käytiin muuten vaan laulamassa kunnalliskodin yhteismajoituksessa asuville vanhuksille. Sieltä saimme jopa appelsiinin hartaasti jaettavaksi. Oltiin Pertsoja ja Kiluja, Zorroja, Tarzaneita ja tarvittaessa Robin Hoodeja”, Hartikka kertoo.

”Puusepäntehtaalta lainattiin nuolet jousipyssyyn sekä seipäät ja telineet seiväs- ja korkeushyppykisoihin. TVH:lla pelattiin koronaa, Keskolta haettiin rottinkisia rytiseipäitä ongenvapoja varten. Vankilan aidan takaa kaivettiin kastikat onkihommiin, ja Oulujokisuistossa opittiin uimaan”, Hartikka muistelee.

Pekka Hartikan mukaan kaikki tarpeellinen oli myös aikuisille puutalo-intiöläisille aidosti lähellä, usein kävelymatkan päässä.

"Moni kävi töissä siinä vieressä Myllytullin alueella. Siellä olivat työpaikkoina kunnalliskoti, puusepäntehdas, vankila, sotilassairaala ja tietenkin Åströmin nahkatehtaat. Myös Typpi Oy Oulujoen toisella puolella työllisti monta puutalo-intiöläistä.”

”Yleiset saunat olivat lähellä, samoin Teuvo Pakkalan koulu ja tyttö- ja poikalyseot. Ruoka ostettiin joko kasarmin kaupasta, Rautatienkadun kaupasta tai Raksilassa olleesta Impolan kaupasta, jossa vanhimman veljeni vaimo oli töissä", Hartikka kertoo.

Näkymä Intiön vesitornista nykypäivänä.
Intiön vesitornista nähden kaikki on edelleen lähellä. Kuva: Juha Näppä.

Intiö on yhä rakas

Tapaamiseen saapuneet entiset puutalo-Intiön lapset kertoilevat työhistorioitaan ja muistelevat yhteisiä menneitä aikoja. Joku on jonkun entisen leikkikaverin isosisko, toinen muistaa, että meidän äitimmehän olivat hyviä kavereita, käytiin teillä kylässäkin. Asiaa ja kokemuksia on paljon, sillä joukossa ei taida olla yhtään 50-luvun jälkeen syntynyttä.

Hiukan yli puolet porukasta uskaltautuu kiipeämään pitkät portaat vesitornin näköalaparvekkeelle. Kiipeäminen hengästyttää monia, mutta periksi ei anneta. Perillä jonkun askelmittari näyttää, että on kiivetty kolmetoista kerrosta.

Alas tultaessa puheensorina portaikossa on jo melkoinen, kun muistoja pulppuaa itse kunkin mieleen. Olipa aihe mikä tahansa, se koskee usein lapsuutta ja on siis tärkeä asia.

Muistetaan esimerkiksi, että jos pääsi livahtamaan vesitorniin ilmaiseksi, niin säästyneillä rahoilla sai pennin hintaisia nallekarkkeja sekä tornin juurella sijainneesta kioskista, että lähi-Teboilin kulmalla olleesta kioskista.

”Jos olisin paljon vanhempi, enkä näin aktiivinen ikiliikkuja, saattaisin hyvinkin muuttaa noihin tornitaloihin. Alue on nykyään hyvin rauhallinen, ja kotoisaahan minulla tietysti Intiössä olisi”, Pekka Hartikka tiivistää tunnelman, kiitollisena virikkeellisestä lapsuudestaan Intiössä.

Puutalo-Intiön entisiä lapsia vesitornin juurella.
Intiön vesitornin juurella on mukava muistella menneitä ja kokoontua yhteiskuvaan. Kuva: Juha Näppä.

 

Ihmisiä Intiön vanhan vesitornin ylätasanteella.
Entiset puutalo-Intiön lapset kokoontuivat Intiöön jo toisen kerran. Kuva: Juha Näppä.

Lue myös

Lue lisää aiheesta