Siirry suoraan sisältöön

13,6 miljoonaa euroa Pohjois-Pohjanmaalle sote-palvelujen uudistukseen

9.7.2020

Rahalla tehdään hankkeet, joissa keskitytään esimerkiksi sähköisiin palveluihin ja hoitotakuuseen.

Soteuudistukseen on saatu valtionavustusta 13,6 miljoonaa euroa koko Pohjois-Pohjanmaalle. Alun perin haettiin valtiolta 17,4 miljoonaa euroa.

Rahalla perustetaan kaksi hanketta: tulevaisuuden sote-keskus-hanke ja rakennehanke.

Uusia tuloksia käytäntöön jo hankeaikana

Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeessa paneudutaan lapsiin ja nuoriin, mielenterveyspalveluihin, päihdepalveluihin, ikääntyneisiin ja hoitotakuuseen.

Rakennehankkeessa keskitytään sähköisten palvelujen käyttöönottoon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tietojärjestelmien yhteensovittamiseen.

Kehittämisohjelmiin palkataan maakunnallisesti neljä koordinaattoria.

Työn tuloksia myös viedään käytäntöön ja arkiseen toimintaan hankkeiden toteuttamisaikana.  

Mahdollisuus myös erikoissairaanhoidon palveluihin

Sote-ryhmän puheenjohtaja, hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajiston mukaan Oulussa tarvitaan vähintään 12 henkilöä edistämään hankkeen tavoitteita. Tämä rahoitetaan valtionavustuksella.

”Ouluun on jo perustettu hyvinvointikeskuksia, joiden tarkoitus on sama kuin tulevilla sotekeskuksilla. Emme silti ole hyvinvointikeskusten nimiä ainakaan vielä tässä vaiheessa muuttamassa”, Ylitalo-Katajisto sanoo.

Tulevista sote-keskuksista on myös tarkoitus saada joiltain osin erikoissairaanhoidon palveluita.

Oulussa muuttuu vähiten

Sote-uudistuksen sisältöä aletaan valmistella tänä syksynä. Tarkoitus on, että tammikuussa 2023 nykyiset kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyisivät maakunnan hoidettaviksi.

Pohjois-Pohjanmaalla on tällä hetkellä 18 eri sotepalveluiden järjestäjää.
Kaikista maakunnan sote-keskuksista Oulussa muutetaan vähiten sosiaali- ja terveyspalveluita.

”Palveluiden toteuttamistavoissa on Pohjois-Pohjanmaalla vaihtelua, koska laajassa maakunnassa on erilaisia palvelun tarpeita”, huomauttaa poliittisen ohjausryhmän johtaja Jussi Ylitalo.  

Koko budjetti 15,8 miljoonaa

Sote-uudistus on sosiaali- ja terveysministeriön johtama kansallinen uudistus. Tavoite on parantaa palvelujen saatavuutta ja nopeuttaa hoitoon pääsyä.

Lisäksi tarkoitus on, että asiakas saisi kaikki tarvitsemansa sote-palvelut yhdestä paikasta.

Pohjois-Pohjamaalla sote-uudistusta edistää POPsote-hanke maakunnan kuntien sekä sosiaali- ja terveysorganisaatioiden kanssa.  

POPsote-hankkeen kokonaisbudjetti on 15,8 miljoonaa euroa omarahoituksen kanssa.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tuttu sisäänkäynti monelle. Hyvinvointikeskuksen nimet säilyvät ainakin toistaiseksi samoina soteuudistuksesta huolimatta. Kuva: Sanna Krook

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta