Siirry suoraan sisältöön

1.-3.-luokkalaiset voivat mennä maanantaina lähiopetukseen – etäopetusta suositellaan edelleen

21.3.2020

Tuoreimmat koronatilanteeseen liittyvät ohjeet löytyvät ouka.fi/korona

Hallitus muutti linjaustaa peruskoulujen sulkemisesta. Ensi maanantaista lähtien kaikki 1.-3. luokkien koululaiset voivat tarvittaessa mennä kouluun lähiopetukseen. Kouluun ei kuitenkaan ole pakko mennä, vaan myös 1.-3.-luokkalaisille suositellaan edelleen vahvasti etäopetusta. 

Linjausta tarkennettiin, koska kriittisten alojen määritelmä on herättänyt hämmennystä ja vaihtelevia tulkintoja perusopetuksen järjestäjissä. Neljännestä luokasta ylöspäin lapsille järjestetään etäopetusta edelleen. 

Kaupunki järjestelee tulevaa viikkoa mahdollisimman sujuvaksi, jotta koulukuljetukset ja ruokailut toimisivat. Kouluruokailuun on varattu ruokaa sen verran mitä lapsia oli koulussa tällä viikolla. Kaikki kuitenkin pyritään hoitamaan kuntoon maanantain aikana. 

Wilma tärkein tiedotuskanava

Lasten huoltajille on lähetetty Wilman kautta kysely, jolla kartoitetaan lähiopetukseen osallistuvia lapsia.

Wilma on tärkein kanava koulun ja huoltajien välillä. Wilman etusivulla tiedotetaan muutoksista. On tärkeää, että oppilaat ja huoltajat seuraavat Wilman tiedottamista päivittäin.

Talvikankaan koulurakennus. Kuva Oulun kaupungin kuva-arkistosta.
Talvikankaan koulukin on hiljentynyt. Kuva Oulun kaupungin kuva-arkistosta.

Lue myös