Siirry suoraan sisältöön

"Vadelmat on kaikkeista hyvimpiä ja herkuimpia” – Lassin päiväkodin oma puutarha antaa satoa

16.10.2022

Tänään sunnuntaina vietetään maailman ruokapäivää. Oulussa opitaan omavaraisuutta jo varhaiskasvatuksen tasolla, mistä todistaa esimerkiksi Tuiranpuistossa sijaitseva Lassin päiväkoti. Siellä lapset keräävät satoa pihan omista omenapuista ja herukka- ja vadelmapensaista, varhaiskasvatuksen lastenhoitajana päiväkodissa työskentelevä Arja Alatalo kirjoittaa.

Lassin päiväkoti sijaitsee Tuiranpuiston sydämessä. Pihallamme kasvaa omenapuita, herukka- ja vadelmapensaita.

Lapset kasvattavat samettikukat siemenistä alkaen itse. Huhtikuussa laitamme siemenet itämään. Kesäkuussa viljelemme porkkanat, herneet ja joskus jotain muutakin. Lapset kastelevat taimia innokkaasti ja odottavat kovasti, milloin sato kasvaa ja kypsyy.

Puutarhanhoitoa opetellaan siementen istutuksesta lähtien.

Elokuussa vihdoin syömme ensimmäisenä herukat ja vadelmat, satovuodesta riippuen. Seuraavaksi popsimme porkkanat ja herneet.


Tauoilla herkutellaan oman puutarhan omenilla.

Omenat kypsyvät hieman myöhemmin, ja kyllä niitä odotetaankin. Jokaisen ulkoilun aikana niillä sitten herkuttelemme.

Koko kesän ajan meitä ilahduttavat kukkalaatikoissa samettikukat. Niiden ympärillä pörräävät mehiläiset ja lentelevät perhoset.

Syksyllä lapset osallistuvat innokkaasti syystöihin. Haravoimme ja viemme kukkineita kukkia kompostiin. Samettikukista otamme siemenet talteen ja jäämme odottamaan talvea ja uutta kevättä, jolloin kylvöt taas alkavat.

Lasten kommentteja:

”Mää kastelin kukkia, vaikka oli kurailma. Puuhun tulee paljon omenia.”

”Omenat on niin maukkaita, niitten sisällä on mehua. Marjat on kirpeitä ja porkkanat on hyviä. Mutta vadelmat on kaikkeista hyvimpiä ja herkuimpia.”

”Ne marjat ovat kirpeitä, mutta sopivan kirpeitä.”

”Marjat ovat kirpeitä, mutta mää syön niitä. Omenissa on sisällä sitä hyvvää, sitä niin.”

Kirjoittaja Arja Alatalo työskentelee varhaiskasvatuksen lastenhoitajana Lassin päiväkodissa.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Lassin päiväkodissa lapset oppivat pienestä pitäen puuhastelemaan pihassa ja puutarhassa. Kuvat: Arja Alatalo

Lue myös

Lue lisää aiheesta